*

Sanna Lauslahti Ajatuksia eduskunnasta ja ruohonjuuritasolta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kiusaaminen

Kiusaaminen pitää saada loppumaan jo tänään! (kiusaaminen.net?)

Koulut ovat jälleen alkaneet ja koulukiusaaminen jatkuu. Myös työpaikoilla joitakin ihmisiä kiusataan ja heidänkin kiusaamisensa jatkuu jälleen kesän ja kesälomien jälkeen - vai onko se edes ollut tauolla? Häiriintyneet lapset ja aikuiset kiusaavat toisia jopa päivittäin koska saavat siitä jonkinlaista mielihyvää.

Juho Eerola (ps) esimerkkinä kiusaajille!

Perussuomalaisten Juho Eerola on viimeaikaisella toiminnallaan tuonut esiin yhden tavan kiusata heikompiaan. Eerola on avoimesti kertonut syljeskelystään. Eerolan toiminnan hyväksyvät henkilöt eivät voi rehellisesti sanoa olevansa kiusaamista vastaan, eivätkä siten myöskään koulukiusaamista vastaan. He hyväksyvät kiusaamisen mm. syljeskelemällä.

Nyt joku on sitä mieltä, että syljeskely ei ole kiusaamista.

Ujot oppilaat tarvitsevat helpparit

Koulut alkavat - jippii?

Kohta taas kaikki Suomen oppivelvollisuusikäiset ovat koulutiellä koululaisina, osa ehkä(?) kiusattuina - miksi? Lisäksi on suuri joukko niitä jotka ovat oppivelvollisuusiän ylittäneet mutta opiskelevat yhä, ja hyvä niin. Kun henkilö siirtyy koululaisesta opiskelijaksi niin se yleensä merkitsee myös sitä, että joutuu osaksi uutta yhteisöä, kuten joutuu niin moni muukin.

Moderni koulujärjestelmä tarvitsee lisää kuria ja yhteisöllisyyttä

Koululaisten kesäloma on loppumassa. On aika kiinnittää huomiota koulunkäymiseen ja koulujärjestelmäämme. Hyvin moni koulu kärsii kurittomuudesta ja opiskelurauhan puutteesta. Monissa kouluissa on ilkivaltaa, häiriöitä ja oppilaat ovat hyvin uhmakkaita. Koulun velvollisuus on puuttua kiusaamiseen, häirintään ja luoda kulttuuria, jossa kaikilla olisi turvallista olla. Opettajien on hyvin vaikea puuttua kiusaamistapauksiin nykyisillä eväillä. Opettajat odottavat päättäjiltä toimia. Stressiä ja väsymystä on opetusalalla enemmän kuin muilla aloilla.

Kiusaaminen on lasten hommaa, ja aikuisten

Kiusaaminen on enemmänkin lasten hommaa kuin aikuisten. Aikuisistakin kyllä löytyy kiusaajia. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee niin sitä enemmän kiusaaminen keskittyy henkiseen kiusaamiseen. Ihan pienillä lapsilla kiusaaminen taitaa olla lähes pelkästään fyysistä? Oli miten oli kiusaamisen vähentäminen on kannatettavaa. Koskaan tuskin tulemme elämään yhteiskunnassa jossa kiusaamista ei lainkaan olisi - ainakaan minun elinaikanani.

Asukkaiden häirintä ilman oikeusturvaa iskee taas: Tikkurilafestivaali

Taas se riesa tulee.   Tikkurilafestival. 

Jokavuotinen kiusa, joka täyttää omakotialueen lähiseudun porukalla ja mölyllä useamman päivän ja yön.  Melu jatkuu virallisesti yhteen yöllä kaksi yötä peräkkäin kun tuhansien ja tuhansien lauma velloo alueella. Jotta kukaan ei nukkuisi rauhassa, räiskitään vielä yöllä kello 00:50 ilotulitus.

Sitä saa mitä tilaa

Uuden vaihtoehdon irtaantuminen on tuonnut entistä selkeämmin esille erään piirteen suomalaisesta politiikasta ja siihen liittyvistä vaikuttamistavoista. Puhun erittäin agressiivisesta haukkumisesta ja uhkailusta. Perussuomalaisista eronneita on ripitetty, haukuttu ja uhkailtu somessa ja ilmeisesti myös yksityisviesteissä massiivisessa mittakaavassa.

Holhous on kiusaamista

Miksei voi vain elää ja hengittää vapaasti? Miksi aikuisille pitää antaa pakkoapua eli holhota. Paraskin paimentaja tekee itsekin virheitä, mutta ei ole tietävinään, että omista virheistä oppii ja niitä myös sietää parhaiten. Kun itse mokaa, ei ole edellytyksiä syyttää ketään, ymmärryksen omasta vastuusta on pakko kasvaa.  

Kun autetaan, autetaan sitten, kun apua pyydetään. Niin juoppoa kuin vaikka työtöntä. Holhous on kiusaamista.

Kiva koulu -vaiko sittenkään?

Saimme lukea Etelä-Suomen sanomista 19.5 jälleen ikäviä uutisia liittyen jo vuosia jatkuneeseen kiusaamistapaukseen. Lahden kaupungin opetus-ja kasvatusjohtaja antoi mielestäni huolestuttavan joskin varsin totuudenmukaisen signaalin todetessaan, että joskus yläasteikäiset ottavat itse vallan ja kiusaaminen jatkuu toimenpiteistä huolimatta. 

Kuitenkaan näin ei missään tapauksessa saisi olla. Siinä vaiheessa, kun kädet nostetaan pystyyn todella vakavan asian kanssa ollaan peli menetetty.

Poliitikko on lopulta vain ihminen

Viime päivinä on käyty laajaa keskustelua siitä, milloin poliitikko saa valittaa työstään ja sen tuomista haitoista. Riittääkö uupumus syyksi? Yksityisyyden menetys? Perusterveyden romahtaminen?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä