Sanna Lauslahti Ajatuksia eduskunnasta ja ruohonjuuritasolta

Ruotsin opiskelu pitäisi olla oikeus, ei pakko

Peruskoulun uuttaa tuntijakoa pohtinut työryhmä luovutti tänään raporttinsa opetusministerille. Siinä korostetaan muun muassa kielten opiskelun monipuolisuutta, aloittamista aiemmin ja kansalliskielten aseman turvaamista. Työryhmä esittää, että toisen kotimaisen kielen opinnot tulisi aloittaa viimeistään 6. luokalla. Esitykseen sisältyy lausuma sekä eriäviä mielipiteitä.
 

Yksi eriävän mielipiteen esittäjä oli Elinkeinoelämän keskusliitto (EK). He peräävät ennakkoluulottomuutta toisen kotimaisen kielen osalta. EK kaipaa aitoja mahdollisuuksia yhtä useamman vieraan kielen opiskelulle ja toisen kotimaisen kielen riittävälle osaamiselle. Valinnanvapautta tulisi EK:n mielestä tukea sillä, että toisen kotimaisen kielen pakollisuudesta luovuttaisiin. 
Kannatan EK:n esitystä. Suomi on osa globaalia maailmaa. Lapsiltamme ja meiltä odotetaan yhä monipuolisempaa kielitaitoa. Pakkoruotsi aiheuttaa vastustusta.  Sen sijaan vapaaehtoiseksi muutettuna mahdollisuus opiskella toista kotimaistamme voisi hyvinkin lisätä motivaatiota. Opettajat ja muut kasvattajat tietävät, että vastentahtoisesti opittu ei pysy päässä kovinkaan hyvin.
Tarvitsemme vahvan ja laajan englannin osaamisen lisäksi muiden Suomen kannalta tärkeiden maiden kielten osaajia yhä enemmän. Tarvitsemme myös asenneilmapiirin muutoksen ruotsin kielen hyväksi. Olisi järkevää, että ruotsia opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia.
Englantiahan suurin osa lapsista opiskelee mielellään. Aika pienetkin koululaiset haluavat oppia sellaisia asioita, joita pitävät tärkeinä. Samoin kuin niitä aineita, joita aikuiset ja koulukaverit arvostavat. Tämä ei tarkoita, että lapsille pitäisi opettaa vain asioita, jotka he kokevat "kivoina". Kysymyksessä ei olisi kielten opiskelun vähentäminen vaan todellisten vaihtoehtojen lisääminen. Esimerkiksi Itä-Suomen koululaisille tulee tarjota todelliset mahdollisuudet vahvan venäjän kielen oppimiseen.
Hyvällä motivaatiolla opittu vahva kielitaito toisi Suomelle hyvän kilpailuvaltin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Hyvä, pakkoruotsi on muinaisjäänne.

Jos haluaa sen haluaa lukea tai kirjoittaa niin olkoon vapaaehtoinen.

Tarvitsemme paljon enemmän saksan, espanjan, ranskan, venäjän, englannin osaajia.

Juuri näin.

Elämme 2010 lukua , kaikkine internetteineen, kansainvälisyysyhteisöineen ja globaalisaatioineen, on käsittämätöntä etteivät lapsemme saa valita vapaasti kieliä joita opiskella, jonkin ihmeellisen pakkoruotsin takia.

Me koulutetut vanhemmat emme enää suvaitse tälläistä täysin tarpeetonta ja jopa kansantaloudellisesti mieletöntä voimavarojen tuhlausta. 70 luvulla saattoi pakkoruotsilla olla jotain poliittisia perusteluita, mutta se on nyt todella mennyttä aikaa.

2011 vaalien alla on asiasta nyt käytävä aito julkinen keskustelu eduskunnassa, on aika lopettaa tämä rkp:n vaalima tabu, joka aiheuttaa oikeasti vain sen epäoikeudenmukaisuuden takia tarpeetonta kaunaa ja jopa halveksuntaa suomenruotsalaisia kohtaan meissa ns. aitosuomalaisissa.

Voitaisiin samalla luopua äärettömän kalliista ja turhasta kaksikielisyydestä kokonaan. 5 % vähemmistö määrää mitä 95 % opiskelee. Lisäksi vielä suomenruotsalaisilla on omat tarhansa, ala-asteensa, yläasteensa, lukionsa, yliopistonsa ja pääsy suomenkielisiinkin yliopistoihin helpommin kuin enemmistöllä. Nämä ovat meille nöyryyttäviä ja törkeitä epäkohtia, joita kuitenkin kaikki hallituskokoonpanot ovat katselleet koko historian läpi sormien. Uskon että yksikielisyys ja suomenruotsalaisten erityisaseman poistaminen myös tekisi meistä kansakuntana huomattavasti eheämmän ja valmiimman yhä voimakkaammin muuttuvan maailman haasteisiin.

Käyttäjän johantranberg kuva

Todella hauska kuulla poliitikon suusta välillä tällaista järjen ääntäkin! Aivan sama pidämmekä asiasta vai emme: "globish" on tulevaisuuden kieli johon tulisi panostaa unohtamatta kuitenkaan sitä että vieläkin tärkeämpää on se että on jotain sanottavaa.. Wanha hyvä ystäväni vääntää menestyksellä miljoonakauppoja vuodesta toiseen sellaisella "globishilla" että surkeampaa saa hakea Alanyan diskojen suomalaispöydistä :)

Vaalit lähestyy näköjään, sama mitä sanot kokoomuksen kielipolitiikka on käynyt selväksi. Kysy vaikka Sasilta.

Tuntijakotyöryhmän "päätös" pakkoruotsin aikaistamisesta oli ulkoa ohjattu ja saneltu päätös. Kuka oli sanellut päätöksen Lankiselle? Virkkunenko?

Pakkoruotsista on ehdottomasti päästävä eroon.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/ek_luopuisi_ruotsin_pakollisuudest...

"Sen sijaan vapaaehtoiseksi muutettuna mahdollisuus opiskella toista kotimaistamme voisi hyvinkin lisätä motivaatiota."

Eikä vain voisi vaan aivan varmasti näin kävisi kaikkien vieraiden kielten kohdalla, joista "toinen kotimainen" on yksi. Lopputulos: vähemmän turhautumista, enemmän kielitaitoa.

Käyttäjän ryyti kuva

Kokoomus ei ole puolueena ole tehnyt myönteistä päätöstä valinnan vapauden puolesta koulujen kielten opetuksessa.

Ainoa puolue joka sellaisen päätöksen on tehnyt on Perussuomalaiset.

Kokoomuksella on ollut vuosikymmeniä aikaa siirtyä kannattamaan valinnan vapautta koulujen kielten opetuksessa,mutta Kokoomus ei ole tehnyt mitään.
Syynä on puolueessa vaikuttavat "kotihurrit". Heidän sanansa painaa enemmän kujin yksittäisen Lauslahden.

Ainoa puolue jolla ei ole omia "kotihurreja" on Perussuomalaiset. Siksi se onkin valinnan vapauden puolella.

Jk. Kotihurri on kotiryssän vastine suomalaisissa puolueissa.

Haluaisin tietää, mitä kokoomukselle on annettu/luvattu vastineeksi kielivähemmistön ehdoin toteutettuun kielipolitiikkaan sitoutumisesta? Ryhmäkuripuolueena kokoomukselta ei voi odottaa mitään muuta kuin sitä, että jos kokoomuksen tahto toteutuu, suomensuomalaisten kieli-identiteettiä yritetään jatkossa nujertaa pakkoruotsin keinoin jo peruskoulun kuudennelta luokalta lähtien.

Itsekin joudun näillä näkymin altistamaan kaksi lastani moiselle haitanteolle.

Ymmärrän kriittisyyden pakkoruotsia kohtaan, kun puhutaan mm. veronmaksajien varoista maksetuista kustannuksista. Suomessa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että ruotsi on edelleen erittäin tärkeä kieli talouselämässämme, Ruotsi ja ruotsalaisuus edustavat länsimaisia demokratioita, joiden kanssa meidän on oltava jatkossa yhteistyössä, mikäli haluamme elämäntavoille ja arvoillemme jatkuvuutta! Kuinka selvää on ylipäätään edes se, että ovatko suomi tai ruotsi puhutuimpia kieliä maassamme 20 - 30 vuoden kuluttua?

Käyttäjän markolilja kuva

Kokoomus haluaa nyt ratsastaa kaksilla rattailla.

Kyllä totuus on, että sun on tehtävä ensisijaisesti työtä oman puolueen sisällä.

Kuten Jarmo sanoi, Suomessa on vain yksi suoraselkäinen puolue, joka HUOMIOI myös suomenkielisten edut. Se puolue ei ole sasin, itälän ja virkkusen kokoomus.

sasi on näistä kaikista naurettavin. wannabe ruotsinkielinen, joka ajaa ruotsinkielisten etuja folktingetin puheenjohtajana.

Samainen hemmo pyöri aina kerjäämässä ääniä tampereen yliopiston aulassa suomenkielisiltä kauppatieteen opiskelijoilta, vaikka ajaa hankenin etua (ja haluaa varmasti lisää ruotsinkielisille opiskelupaikkoja korkeakouluihin).

Kielipolitiikka on erittäin hyvä syy olla äänestämättä kokoomusta.

Ottakaa siellä kokoomuksessa vaaliaseeksi pakkoruotsin poisto, niin saatte hyvän lisä-äänipotin. Olen liikkuva äänstäjä ja olen äänestänyt vuosien varrella useita eri puolueita. Joskus en ole edes äänestänyt.

Jos meinaatte ajaa käärmettä pyssyyn aikaistamalla ruotsinopetusta, niin kyllä saatte sellaisen painolastin, ettette vielä ymmärräkään. Käypi kohta niin, että persut onkin se suurin puolue.

Ei kiitos pakkoruotsille!

# Tämä persujen kielipoliittikka ja valtaosin päin ..... sitä oleva talous- ja puolustuspolitiikka ovat hyviä syitä olla antamatta ääniä persuille!

Turha sinun Sanna on yleisöä ja kansalaisia vakuutella kielivapauden oikeudenmukaisuudesta ja välttämättömyydestä. Kansa kun on ollut samaa mieltä ja vastustanut pakkoruotsia niin kauan kuin se olemassa on ollut, ja ylivoimaisella enemmistöllä.
Keskity oman puolueesi eli Kokoomuksen pään kääntämiseen samalle puolelle, sitten voisi näkyä tuloksiakin!

Turha sinun Sanna tätä asiaa on yleisölle eli kansalaisille vakuutella: kansa kun on ollut aina samaa mieltä eli kielivapauden kannalla.
Keskity oman puolueesi eli Kokoomuksen virallisen kannan muuttamiseen, sitten voisi jo syntyä tuloksiakin!

Nro. 9: Itsekin joudun näillä näkymin altistamaan kaksi lastani moiselle haitanteolle.

Sama vika. Mietinkin, jos rupean kuskaamaan lapseni (sekä halukkaat luokkatoverit) Espanjan tunneille tuon haitanteon ja aparthaid- politiikan vittuilun sijaan. Vien riidan sitten vaikka EY:n ihmisoikeuskomission tuomittavaksi. Sairaan noloa vaan, että täällä saa muutosta vain kansalaisaktiivisuudella. Nuo typerät omanedun tavoittelijat, kun nyt eivät suuria maastamme piittaa.

Totuus valitettavasti on sellainen, että kielipäätä joko on tai ei ole. Ne jotka oppivat helposti ruotsin kieltä, eivätkä pahemmin protestoi sitä vastaan, oppivat yleensä leikiten muitakin kieliä.

Ne taas, joiden päässä ruotsi ei pysy, eivät yleensä tuosta vain suit sait opi muitakaan kieliä. Sille ei voi mitään, ja se pitäisi hyväksyä.

Kieliä oppimattomille on varmasti jokainen kielitunti painajaista, aivan kuten itselleni olivat matematiikan tunnit (eivät kuitenkaan vielä alakoulussa). Kun käy selville, etteivät kielet uppoa, pitäisi oppilaille oikeudenmukaisuuden nimissä olla tilalle muita vaihtoehtoja, vaikkapa lisää matematiikkaa, fysiikkaa tai käytännön aineita (vaativia käsi-ja puutöitä, kokkaamista tms). Se taas ei onnistu valmiiden valtakunnallisten opetussuunnitelmien vuoksi. Lisäksi ovat vielä koulukohtaiset opetussuunnitelmat, jotka nekin on tiukasti lukkoonlyöty.

Pitäisi luoda jokin uusi, elastisempi vaihtoehto, sillä kyllähän systeemin tulisi olla oppilaita varten eikä oppilaiden systeemiä varten, vai kuinka? Eiväthän kansalaisetkaan ole yhteiskuntaa varten, vaan yhteiskunta rakennetaan kansalaisten tarpeita vastaavaksi. Vai tuota - eikö? Meneekö se sittenkin toisin päin?

Onko asiaa kysytty niiltä, jotka tarvitsevat palveluja ja oikeusapua ruotsiksi ?

Tuskin meidän nyt sentään kannattaa ruotsi sivuuttaa ryssien palvelemisen hyväksi, mitä hyvää ne ryssät meille on tehneet.

Ovatko "kokoomuksen korvat" muuttuneet talla ketaa ennen vaaleja "kokoomuksen huuliksi", joita heiluttelevat siihen valtuutetut. Viime kierroksella kokoomuksen korvat pysyivat auki siihen asti kunnes paine kasvoi siihen mittaan, etta naihin nettiklirjoitteluihin olisi pitanyt ryhtya vastaamaan. Korvatpa pantiin kiinni. Jarkevat aanestajat pitavat talla kertaa korvansa kiinni kokoomuksen huulten heilutuksilta, kuten kokoomuskin piti omansa viime vaaleja ennen, ja valitsevat edustajansa puolueesta, johon voi luottaa.

Mutta miksi tämä monimutkaisuus:

Pakkoruotsi pois. Sitten keskustelemme!

"Onko asiaa kysytty niiltä, jotka tarvitsevat palveluja ja oikeusapua ruotsiksi ?"

Heille voidaan tarjota tulkkipalveluja. Sitä paitsi pakkoruotsi ei takaa palvelua ruotsiksi. Ruotsinkielisten etujärjestöt valittavat, että suomalaiset eivät osaa ruotsia (pakkoruotsista huolimatta), mutta silti haluavat pitää tästä turhasta pakko-opetuksesta kiinni. Äly hoi!

Heippa!

Miksi tämä pakkoruotsi voi olla niin "älyttömän" vaikea juttu. 200 vuotta sitten suomalaiset irtautuivat Ruotsin kuninkaan vallan alta Venäjän keisarin vallan alle.Silloisen sivistyneistön kieli oli ruotsi ja uuden vallankäyttäjän poliittiset syyt pitivät tätä valtaruotsin asemaa yllä. Venäläistämisen aikana myös venäjän kielellä oli maassamme oma asemansa.
Olemme olleet itsenäinen Suomen kansa jo yli 90 vuotta ja meillä on laaja ja vahva suomenkielinen sivistyneistö. Emme tarvitse enää toista kotimaista kieltä 200 vuoden takaa. Eläkkeellä olevana yläasteen opettajana kyllä ihmettelen, että nykyajassa opetetaan pakolla ruotsia kun vaihtoehtoisuus antaa sijaa myös muille EU:ssakin tarpeellisille kielille. Niille, joille kielet ovat vaikeita vaihtoehtoja pitää olla tekninen, tekstiili, taide ym., jolloin tukiopetus- ja kalliit erityisopetustunnit vähenevät, samoin myös syrjäytyneiden oppilaiden määrä vähenee.

Kansa on jo pitkään halunnut pakkoruotsin pois ja tilalle mahdollisuutta opiskella myös muita kieliä.
Kaikki valtapuolueet, myös kokoomus on viitannut toiveille kintaalla.
Nyt kun EK on tulemassa kansan kannalle niin näyttää myös kokoomus heräävän. Kokoomuksessa kuunnellaan mieluummin EK:ta kuin kansaa.
Vai vaalitko lähestyvät?

yksinkertaisinta on äänestää aina puoluetta joka haluaa pakkoruotsin pois, jos se on tärkeää.

Suomen eliitti oli täysin ruotsinkielinen 1800-luvulla koska menestyminen suomen kielellä oli täydellisesti estetty. Koulutus oli järjestetty vain ruotsin kielellä ja tuolloin suomalaisten tuli vaihtaa äidinkielensä jotta pystyivät etenemään tehtävissään. Kukaan ei voinut yrittää menestymistään suomen kielellä, koska pakkoruotsin vaatimus oli ehdoton tuohon aikaan. Se on syy siihenkin että useimmat Suomen historian suurmiehet ovat olleet ruotsinkielisiä eivät aina kuitenkaan identiteetiltään ruotsalaisia.

Surullisinta on, että asia ei ole tähänkään päivään mennessä muuttunut. Vieläkin on suomalaisten sivistys sidottu ruotsin kieleen Suomessa. KUKAAN EI voi valmistua ilman pakkoruotsin kieltä mistään peruskoulusta, yliopistosta, korkeakoulusta, ammattikorkeakoulusta ym.

Suomessa on taisteltu jo vuosisatoja suomenkielisen koulutuksen puolesta. Silti Suomessa on oltava nykyään vähintään ruotsintaitoinen että saa edetä sivistyksen polulla Suomessa. Se ei riitä että olemme pakkoruotsin vankilassa vaan eduksi on jos olisimme ruotsinkielisiä kuten tapaus Biaudet ja monet muut esimerkit osoittavat. Jodumme kärsimään syrjinnästä pakkoruotsin lisäksi.

Suomalaisten on aika vaatia olla oikeuttaan olla suomalaisia suomenkielellä ja oikeutta olla suomalainen. Me emme ole mikään ruotsalaisuuden sivuhaara. Me olemme suomalaisia-

ANTAKAA MEIDÄN JO VIHDOIN OLLA SUOMALAISIA JA YLPEITÄ SUOMALAISESTA IDENTITEETISTÄ !

linkki:
Ylioppilas Biadet ohitti pätevämmät ehdokkaat
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010042211523541_uu.shtml

Kiitos järkevästä kielipoliittisesta kannaotosta. Tässä asiaan erikoistuneen yhdistyksen nettisivusto:

http://www.vapaakielivalinta.fi

Sanopa, Sanna, kun taisit itsekin jo silloin olla eduskunnassa, että miksi nykyinen Kielilaki säädettiin? Eivätkö kansanedustajat lue lakeja, vai eivätkö he ymmärrä lukemaansa, vai tuliko tilille ylimääräisiä tonneja, jos äänesti "jaa"? Kielilaki on osoitus siitä asiantuntemattomuduesta ja ihmisten olojen tuntemisen puutteesta, mikä tuntuu olevan kansanedustajien parissa aivan yleistä.

Opetusministeriön työryhmäkin on jollain tapaa ostettu tai sitten siellä istuu joukko harvinaisen sinisilmäisiä ja näkökyvyttömiä ihmisiä, joita ei tämän tason komiteoihin tulisi ikinä valita. "Toisen kotimaisen" (lue: ruotsin) varhaisempi aloittaminen toisi ovelasti pakkoruotsin myös alakoulujen puolelle, ja se tarkoittaisi valtavia muutoksia opettakunnassa, koska jokaisesta luokanopettajasta tehtäisiin pikku hiljaa myös pakkoruotsin opettaja ja koneiston kuuliainen osa.

Entä opiskelupaikat? Eikö Sinua, Sanna, yhtään vaivaa, että ruotsinkieliset nuoret yhä vaan pääsevät huomattavasti suomenkielisiä nuoria helpommin korkeakouluihin - sekä pelkästään ruotsinkielisten korkeakoulujen olemassaolon vuoksi että kielikiintiöillä kaksikielisiin. Niin, Suomessahan ei ole yhtään vain suomenkielistä korkeakoulua, eikö tunnu oudolta?

Ja miksi lapset erotetaan - "apartheid" - jo pienestä pitäen eri kouluihin suomen tai ruotsin kielen vuoksi? Eikö väestöryhmiä lähentäisi toisenlainen politiikka?

Sanna, Sinä olet kansanedustaja, tee asialle jotain!

Minä olen ylpeä kaksikielisyydestäni emmekä saa päästää ruotsinkieltä näivettymään, se on sentään perustuslaissa taattu toinen kansalliskieli. Fennomaanit saa mun puolesta suksia hevon kuuseen.

Monet historiamme merkittävät tapahtumat on hoidettu ja dokumentoitu ruotsin kielellä. Siksi tämä kieli ansaitsee arvostetun aseman, kuten iirin kieli Irlannissa. Sitä kuitenkin harva puhuu, mutta se on näyttävästi esillä ja halukkaat voivat sitä opiskella. Maa tarvitsee kuitenkin yhden selkeän valtakielen, kuten on laita Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ym. Muuten olemme pian tilanteessa, jossa Venäjä vaatii samoja kielellisiä oikeuksia venäjänkielisille Suomessa. Jokaisen etu on lisäksi hallita mahdollisimman hyvin globaalia lingua francaa eli englantia, vaikkapa murteellisena globishina, kuten edellä todettiin. Toisaalta, internet antaa mahdollisuuden kirjoittaa toimintaohjeita selviytymiselle "itsepalveluyhteiskunta" Suomessa kaikilla täällä asuvien kielillä, niin kiinaksi kuin somaliaksikin.

Aikansa elänyt juttu tämä kaksikielisyys ja tämä hemmoteltu vähemmistö. Olen niin monet keskustelut tästä aiheesta käynyt, että enpä tämän enempää jaksa kommentoida, sillä mitään perusteita ei tälle kaksikielisyydelle ja pakkoruotsille ole vaikka he kuinka polkevat jalkaa lattiaan ja saavat itkuraivareita niin perusteita ei vain yksinkertaisesti ole ja piste.

Käyttäjän eveavolin kuva

#28 Derrick

Jos et kuulu kirkkoon, menet maistraatissa naimisiin. Jos olet allerginen kalalle, syöt lihaa. Jos olet absolutisti, juot kokista. Jos sinulla ei ole ajokorttia, kuljet bussilla. Jos olet homo, katselet miehiä. Jos olet varakas, lennät ykkösluokassa. Jos olet vasenkätinen, olet taiteellinen. Jos olet kaksikielinen, kaikkien muidenkin on oltava?

Käyttäjän reijotossavainen kuva

# Pakkoruotsi on jäänne niiltä ajoilta, jolloin suomen kieli ei ollut kansakunnan virallinen kieli. Luin juuri jutun, jossa kerrottiin, että 1800-luvun lopulla Mikkeliin puuhattiin suomenkielistä oppikoulua. Sitä ei saatu. Sen sijaan saatiin ruotsinkielinen, vaikka koko maakunnasta löytyi vain muutama ruotsia puhuva. Johtuikohan se siitä, että samoihin aikoihin perustetun RKP:n johtohahmoihin kuulunut Axel Olof Freudenthal piti suomenkielisiä älyllisesti vähempilahjaisina. Vielä tänäänkin RKP:n korkein ansiomerkki kantaa kyseisen herran nimeä.

# Entä tänään? On itsestään selvää, että ruotsinkielisten tasa-arvoiset oikeudet omakieliseen opetukseen on turvattava. Etuoikeuksista voisi tinkiä esim. yliopisto-opetuksessa. Onhan tunnettu tosiasia, että suomenkielisten on useimmiten hyvin vaikeaa päästä yliopistoon. Toisin on ruotsinkielisillä. Joskus sisään pääsee kunhan on esittää edes jonkinlaiset paperit.

# Koululaitoksessamme pitäisi panostaa lisää englannin kielen opetukseen, koska se on kieli, jolla pärjää missä päin maailmaa tahansa. Sen nykyistä parempi taito olisi siksi ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi kouluissa pitäisi opettaa toisena vieraana kielenä joko ruotsia, saksaa, venäjää, espanjaa tai jopa kiinaa. Siis vapaaehtoisesti jotain näistä kielistä.

# On järjetöntä, että vaikkapa vain Tuupovaarassa tai Lappeenrannassa opetetaan pakkoruotsia. Venäjän kieli olisi oppilaiden kannalta paljon hyödyllisempi. Toisaalta on itsestään selvää, että kaksikielisillä seuduilla ruotsin osaaminen on suomenkielisille hyvin tarpeellinen taito. Silti yhä kansainvälistyvässä maailmassa myös muiden kielien osaaminen on tärkeää. Saksan merkitys eurooppalaisena kielenä kasvaa. Espanjaakaan ei pitäisi unohtaa, sillä onhan se kiinan ja englannin jälkeen maailman kolmanneksi puhutuin kieli.

# Ruotsia puhutaan Ruotsissa. Siellä käydessäni olen käyttänyt englantia, ja hyvin olen pärjännyt. Tilanne on sama muissakin Skandinavian maissa. Ja kun ruotsalainen lähtee ulkomaille, niin hän puhuu englantia. Sådant är det i dag, bättre folk!

# On paljon puhuttu ruotsinkielen tärkeydestä yrityselämässä. Siinäkin asiaa liioitellaan. Kansainväliset ruotsalaiset yritykset käyttävät sisäisenä kielenään englantia, ei ruotsia. Siitä esimerkkinä vaikkapa Nordea ja Alma Median ja MTV:n omistava Bonniers.
#
# Ymmärrän toki, että ruotsia puhuvien kielellinen tasa-arvo on välttämätöntä. Silti moni asia menee yli ymmärryksen. Kerrottakoon tähän lopuksi eräs asia, joka mielestäni ei ollut mitenkään hyväksyttävissä.

# Sodan jälkeen kansakuntamme oli uuden suuren urakan edessä. Siirtoväki oli asutettava. Heitä ei kuitenkaan voitu sijoittaa ruotsinkielisille alueille, vaikka isojen kartanoiden maista olisi voitu lohkaista viljelykseen paremmin sopivia maita kuin pohjoisemmilta hallanaroilta ja kivisiltä seuduilta.

# Tilanne on muuttunut, sillä ruotsinkielisille alueille on otettu avosylin vastaan ns. pakolaisia. Hommaa perustellaan mm. kulttuurin rikastuttamisella. Suomenkielisten muutto koetaan edelleenkin kielteisenä, sillä esim. Ahvenanmaalle muutto on lähes mahdotonta. Freudenthalin asenne elää ruotsinkielisten keskuudessa, sillä somaliaa puhuvat hyväksytään suomen puhuvia paremmin. Somaleista kun tulee kunnon ruotsinkielisiä helpommin kuin suomenkielisistä.

#18 "Tuskin meidän nyt sentään kannattaa ruotsi sivuuttaa ryssien palvelemisen hyväksi, mitä hyvää ne ryssät meille on tehneet."

Kuka tässä on venäjän kielestä puhunut, vaan kielen valinnan vapaudesta!

Tuolla on melkein 600 kommenttia ja perustelua, 99 prosenttia on pakkoruotsia vastaan ja suurin osa taitaa haluta poistaa koko kaksikielisyyden muinaisjäänteenä eli kansan kanta on täysin selvä, mutta ketäpä tässä maassa kansaa kuuntelee. Siellä on niin hyviä perusteluja miksi pakkoruotsi tai kaksikielisyys pitää poistaa, että ketään järkevä ihminen ei ihan oikeasti pysty olemaan eri mieltä vaikka Ruotsi on kuinka kiva maa ja kieli tai muuta höpö höpö argumenttia pakkoruotsin ja kaksikielisyyden puolesta.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/opetushallituksen-paajohtaja-ruo...

Sivistystä, sitä tulee muualta kuin suomalaisjunteilta!
Hienoa että ruotsinkieltä puolustetaan, eihän sen opetteleminen ole kuin itsestä kiinni.
Jos ei osaa niin ei ole kovin hyvät mahdollisuudet oppia muitakaan kieliä.
On tässä senverran muuilmaa kierrelty ja huomattu, että kun pystyt keskustelemaan monilla kielillä, pärjäät.
Kehumatta, hienoa vaihtaa muutama sana ruotsiksi,savoksi,stadiksi, saksaksi,englanniksi,italiaksi,ranskaksi,viroksi, no näin vaatimattomasti ainakin alkuunsa!

Käyttäjän henry2 kuva

Pakkoruotsi voidaan hyvinkin poistaa, koska se toisi/loisi sellaisia opiskelijoita, jotka opiskelevat (paremmin) sellaisia kieliä mitä ovat vapaaehtoisesti valinneet.
Viime vuosisadan alussa oli tärkeää "kuulua länteen", ja merkata, ettei venäjää opiskella jne.
Nyt asiat ovat melkeimpä kääntynyt päälaelleen, eli venäjäkielen taitoisia kauppahenkilöitä tarvitaan.

Toinen syy pakkoruotsin poistamiseen olisi tämä hölmö vastakkainasettelu jota pubikansa täällä harjoittaa.

Kolmas syy olisi se, että meitä ruotsinkielisiä on aivan tarpeeksi, jotta pohjoismainen vienti voidaan kätevästi hoitaa.

Henry

"Jos olet kaksikielinen, kaikkien muidenkin on oltava? "

Olen samaa mieltä kuin Lipponen, eli raha näyttäisi menevän perusturvallisuuden edelle, mutta se on ahneiden Suomea 2010-luvulla.

#35 Tässä taas tyypillinen pakkoruotsin puolustajan kommentti joka on rasisitinen myös siinä sivussa, mutta tuskinpa edes itse sitä tajuaa. Näitä samanlaisia kommentteja saa näissä keskusteluissa aina ampua alas kymmeniä kertoja eikä silti mene mikään jakeluun eli minä olen tämän porukan kohdalla jo luovuttanut, sillä menee lähinnä vitsin puolelle aina tämä keskustelu.

Inex, you my partner! Fine!
En tosiaankaan ole pakon kannattaja,päinvastoin!
Keskustelu vaan ajaa siihen, ettei kommentoimalla "nätisti" saa rehtiä mielipidettä.Mikä mättää ruotsinkielessä,sekö,että on pakko vai että "ne"ovat monessa meitä parempia myös kielellisesti?

#gröna: "Sivistystä, sitä tulee muualta kuin suomalaisjunteilta!"

Sivistys suorastaan pursuaa suurten ajatustesi valossa!

#gröna: "Mikä mättää ruotsinkielessä,sekö,että on pakko vai että ”ne”ovat monessa meitä parempia myös kielellisesti?"

Ei ruotsissa muuta vikaa ole kuin että se on turha kieli suomalaisille.

#39 Se, että jokaisella pitäisi olla oikeus valita mitä kieltä opiskelee ja noin pienen vähemmistön olessa kyseessä kaksikielisyys ei ole mitenkään perusteltua, lisäksi tulemme siihen, että kaksikielisyys syrjii suomalaisia monissa asioissa kuten kouluissa ja työpaikan saamisessa.

Käyttäjän eveavolin kuva

#35 gröna

Kannatat varmaankin myös pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa kaikille, eihän niiden opetteleminen ole kuin itsestä kiinni.

Ja unohdin laittaa, että suosii suomenruotsalaisia työpaikan sekä opiskelupaikan saamisessa, vaikka tuolla kielellä ei tee oikeastaan yhtään mitään juuri missään.

Tosi on!
Sanoi aikoinaan Matti Virkkunen,näin tuleekin aina olla!
Mihin se johtaa, onkin sitten toinen kysymys?
KOP- suomalaisuuden puolestapuhuja on ;arvaa"kenen hallussa"?
Kannattais funtsata ensin!
Eihän se kieli vaan ne tekemiset!

Koskaan en ole suosinut ketään kielellisistä ansioista,vaan ihmistä,osaamista ja vuorovaikutusta,joita meiltä suomalaisilta suuressa määrin puuttuu.
Myös toistemme kunnioittaminen on tärkeää!
Mielipiteitä saa ja tulee olla, muutenhan emme mekään täällä viettäisi aikaamme "maailman parantamiseen".
Suomalaisuus on kunniassa, olemmeko Me, jotka kritisoimme kaikkea muuta kuin sitä arvokasta, jota meillä on ja josta voimme olla ylpeitä?
Hyväksymistä,auttamista,toistemme kunniottamista,erilaisuuden arvostamista,ja osaamista, jota meillä on roimasti.
Ei kannata aliarvostaa muita vaan osoittaa maailmalle; Olemme suomalaisia ja ylpeitä suomalaisuudesta!!!

Käyttäjän eveavolin kuva

#45 gröna

Olet tyypillinen suomenruotsalainen, joka "osaa" 6-8:aa kieltä. Suomen kielen ilmaisusi on niin heikkoa, kankeaa tai täynnä virheitä, ettei sitä voi julkaista tai lähettää kolmannelle osapuolelle ennen kuin joku suomenkielinen on sen tarkastanut ja kirjoittanut uudestaan.

Kokoomus voi toki päättää asiasta puoluekokouksessaan..

Viimeksi 2008 Sasin siipi voitti ja pakkoruotsi säilyi..

Pitkä matikka ja fyssa, kemia, ovat aineita joita en osaa ja joiden osaajille annan arvoa.
Olen joskus yrittänyt opiskella, mutta siitä ei tullut mitään!
Samahan se on kielten kanssa;jotkut oppii, jotkut ei: Ei tyrmätä vaan kannustetaan!

Eve Avolin!
Nyt päästään asiaan!
Olen junttisuomalainen, joka en osaa edes kirjoittaa, sujuvasti!
Täydellinen! Onneksi on kuitenkin ymmärrystä,
Kiitos siitä!

Vähän menee ohi nämä grönan höpinät, eiköhän mennä nuotiolle ja lauletaan Kumbaya. Kyse ei taida olla kuitenkaan siitä vaan jostain muusta.

http://www.youtube.com/watch?v=p3MiD_U4CHQ

Käyttäjän eveavolin kuva

@gröna

Oli asia niin tai näin, suomen kieli on sen verran vaikea kieli, että siihen pitäisi antaa enemmän resursseja sekä suomen- että ruotsinkielisille oppilaille.

Hyvin vähän puhutaan ruotsinkielisten heikosta suomen kielen taidosta, joka on monella työpaikalla ongelma, jos työ edellyttää myös suomen kielen hyvää hallintaa.

Hienoa och trevlig resa, have a nice evening,bueno notte, Guten Abend,Kumbaya soon heeno rääkiminen!

"KOP- suomalaisuuden puolestapuhuja on ;arvaa”kenen hallussa”?
Kannattais funtsata ensin!
Eihän se kieli vaan ne tekemiset!"

Tämä on yksi syy miksi myös ruotsinMIELISET pitäisi poistaa poliitisesta päätöksenteosta. Monissa asioissa näkee selvää Ruotsin suosimista joista suurimpana puhalluksena taisi olla Sonera.

Tapu tapu Sanna, kannatan täysillä. Woot!!!!!!! Sanna ja Sirpa, JO kaksi järkevää kokoomuslaista parin päivän sisällä, tää on liian hyvää ollakseen totta!

Uskonto on aine, joka pitäisi ehdottomasti olla valinnainen, jos sitä jostain kumman syystä on koulussa pakko opettaa. Eikä sitä saisi olla vasta kuin yläasteella.

Käyttäjän eveavolin kuva

#56 Riku

Uskontoa opiskelevat vain kirkkoon kuuluvat, mutta miksi ruotsia pitää opiskella myös niiden, jotka eivät kuulu ankkalammikkoon?

Kokoomuksen kaksilla rattailla eteneminen on sen verran läpinkyvää, että perussuomalaiset ovat ainoa vaihtoehto.

Palataan oppikouluun. Silloin vain oppikoulua käyvän yläluokan lapset opiskelevat ruotsia. Ruotsin kielellä opin lukemaan jo 3-vuotiaana sotaprinsessana ruotsalaisessa herraskartanossa ja sittemmin suomalaisessa oppikoulussa 9 vuotta (tyttölyseo) ynnä yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ruotsinkileisiä oppikirjoja lukiessani.

Inkeri varmaan osaa myös perustella erikoisen päähänpistonsa oppikouluista?

Persuhan se on pakollinen - DDR-läinen peruskoulu, kun ei ole enää oppikouluvaihtoehtoa, jossa tyttölyseossa sai lukea kieliä, viittäkin, kutakin viitenä päivänä viikossa. Mahtavaa yleissivistystä tuottavaa. Olen päälle viidenkympin ikäisenä lukenut viroa ja venäjää yliopistossa virkani ohessa. Kieliin panostanut oppikoulu inspiroi vuosikymmenten jälkeen lukemaan vielä niitä korkealla tasolla.Ihanaa on lukea hyvää kirjallisuutta nyt alkukielellä, mm. venäläisiä klassikkoja venäjäksi ja Selma Lagerlöfiä ruotsiksi.

Oppimisvaikeudet lisääntyvät vuosi vuodelta. Tämä ei ole mitään löysää mutua, vaan asia, josta on tutkittua tietoa. Kyseinen tieto on lähes kaikkien koululaisten kanssa työskentelevien hallussa, mutta useimmille poliitikoille varmasti uutta. Jututtakaapa päättäjät huviksenne joskus vaikkapa erityisluokanopettajia.

Voisimme tehdä myös pienen laskutoimituksen. Oletetaan, että lapsella on erilaisia oppimisvaikeuksia (mikä sinällään ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö hän oppisi kieliä helpostikin). Lisätään soppaan se "huono kielipää". Ynnätään vielä pakkoruotsi. Tämä yhdistelmä on usein kohtalokas, sillä se aiheuttaa yleistä koulunkäynnin inhoamista, masennusta, aggressioita - ja koulusta lintsaamista. Lintsaaminen puolestaan johtaa lukemattomiin muihin vaikeuksiin. Pahimmillaan päädytään koululaisen huostaanottoon, mikä taas entisestään suurentaa syrjäytymisvaaraa.

Itselläni ei ole kerrassaan mitään ruotsin kieltä vastaan. Uskallan jopa myöntää pitäväni siitä. Pidän kuitenkin myös lapsista, ja sydäntäni raastaa katsella niitä koululaisia, jotka jäävät lahjakkaista tovereistaan jälkeen tunti tunnilta yhä enemmän. Nämä lapset päästetään usein vain säälistä luokaltaan, ja kun/ jos he niukin naukin saavat peruskoulun selvitetyksi, he ovat ruotsin kielen hienouksista yhtä pihalla kuin aloittaessaankin. Luullaanko, että nämä nuoret eläessään tulevat puhumaan ruotsia? Hui hai, kyllä ne ruotsinpuhujat ovat niitä lahjakkaita, joilla ei koskaan ollut kielitunneilla vaikeuksia.

Jollei tässä jokaisen lapsiressun pakkoruotsittamisessa ole kyse päättäjien empatian puutteesta, niin löytyisikö syy sitten siitä että päättäjien kokemusmaailma poikkeaa tavisten todellisuudesta? Poliitikothan ovat itse perin kielitaitoista sakkia, samoin heidän lapsensa, lahjakkuus kun periytyy. Lisäksi päättäjien keski-ikä huitelee jossain kuusissakymmenissä, eli huomattava osa on suorittanut oppivelvollisuutensa aikana, jolloin lahjakkaat ja lahjattomammat vielä kävivät omia koulujaan toisista erillään. Oli kansalaiskoulu ja oli keskikoulu ja lukio. Eivätkö vanhemman polven päättäjät osaksi näistä syistä osaa asettua sellaisen koululaisen nahkoihin, joka ei kielissä pärjää?

Hienoa Inkeri!
Juuri näin! Tätä ja just tätä yritin sanoa. Huonolla suomenkielisyydelläni.
Todella upeaa, sinähän osaat, ruotsiakin!
Lycka til!
Gröna

#15 frank kommentoi 1.6.2010 15.53

Erinomaista!

Olen huomaavinani ettei ainakaan matematiikka ollut Inkerin mielioppiaine vai ehtikö opiskella ollenkaan kielten välissä. Matikka auttaa loogiseen ajatteluun joka näyttää olevan vähissä ainakin pakkoruotsin kannattajilla.

Hyvä Sanna - asiaa. Välitä meidän uskollisten kolmekymppisten kokoomuslaisten kanta eteenpäin myös toveri Vapaavuorelle et kumppaneille. Pakkoruotsi ei kuulu tälle vuosituhannelle! Perustelut ovat monet, turha niitä tässä kerrata, kaikki ei-rkp:n korruptoimat ne osaavat luetella ulkoa. Suomenruotsalaisten härskit etuoikeudet on aika murentaa, mikään mahti maailmassa ei pysty niitä uskottavasti perustelmaan. Pakkoruotsista se saa alkaa.

Ovatko oppimusvaikedut ruotsinkielen syytä?
Onko pakkoruotsi kohtalokas suomalaisille?
Onko agressiivisuus kielen syytä?
Onko syrjäytyminen kielen syytä?
Onko syy jossain suomalaisissa?
Onko mahdollisuudet muualla?
Onko historia huono?
Onko suomalaisuus hyvä?
Onko ruotsalaisuus huono?
Onko kielellinen osaaminen hyvä?
Onko Suomi,suomi vai, vai hylkimys, joita kaikki Euroopassa kummeksuu
Ihmettelen Soinin tavoin.

No, ehkä pakkoruotsin ja vastaavasti pakkosuomen poistamisen voi hyväksyä, mutta onneksi ruotsi/suomi sentään säilyy toisena kansalliskielenä, jolla on perustuslaissa turvattu asema kait.

Derrick

Käyttäjän eveavolin kuva

Demokratiassa ei ole pakkoruotsia. Jos demokratia toimii, huippupoliitikot edustavat kansan parhaimmistoa ja päätökset kansan enemmistön tahtoa. Suomi ei ole oikein koskaan saanut rauhassa kehittyä demokratiaksi. Demokratiakehitystä on aina häirinnyt joko ulkoinen uhka tai sisäiset hajottavat voimat.

Vuosikymmenten kuluessa on muodostunut kulttuuri, jossa kansan yhtenäisyyden nimissä ei uskalleta olla eri mieltä vaan kaikesta haetaan enemmistöpäätöksen sijaan huonoa kompromissia. Tämä on johtanut siihen, ettei puolueita enää erota toisistaan, koska ne ovat valmiita myymään ideologiansa keskinäisissä lehmänkaupoissaan.

Kaksikielinen yhteiskunta on RKP:n pyhä lehmä, jolla se käy kauppaa muiden puolueiden pyhien lehmien kanssa. Kukaan ei koske toisen puolueen pyhään lehmään, jos saa pitää omansa. Tämä on se syy, miksi RKP on aina hallituksessa, vaikka sen kannatus on ollut jatkuvassa laskussa, sillä se on aina valmis tukemaan muiden puolueiden pyhien lehmien säilyttämistä, jos saa pitää omansa. http://eveavolin.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/22/rukan-lumet-ja-demokrati...

Käyttäjän eveavolin kuva

Koska opiskelussa on aina katsottava tulevaan, hyväksyttäviä syitä pakkoruotsiin eivät myöskään ole yhteinen historia Ruotsin kanssa tai kiitollisuuden velka ruotsinkieliselle sivistyneistölle, ruotsinkielisille sotaveteraaneille tai Ruotsin asetoimituksille viime vuosisadan sodissa.

Yhtä pöyristyttäviä perusteluja ovat, että ruotsin kieli on sivistyskieli; portti muihin kieliin; sillä pärjää kaikissa Pohjoismaissa; sen opiskelu on kivaa; itselle kielten opiskelu ei ole tuottanut ikinä ongelmia; se on osa yleissivistystä.

Jos pakkoruotsin oppimistulokset olisivat sitä luokkaa, että Suomi olisi oikeasti kaksikielinen maa, kaikki olisivat tyytyväisiä, eikä kukaan tästä asiasta narisisi.

Siihen on syynsä, että tämä piskuinen kansa on säilynyt itsenäisenä, eikä kuollut sukupuuttoon. Tällä kansalla on siihen niin luja tahto, että se haluaa pitää tiukasti kiinni suomenkielisestä identiteetistään, eikä alistua sen enempää Ruotsin kuin Venäjänkään vallan alle.

Ruotsalaisilla olisi ollut 700 vuotta aikaa tehdä maasta täysin ruotsinkielinen, maasta, johon tuli suomenkielinen kansakoulu vasta 50 vuotta Ruotsin vallan päättymisen jälkeen.

Onko se jokin ihme, jos suomalaisista ei nykyaikanakaan saa väkisin tehtyä kaksikielisiä?

"Jollei tässä jokaisen lapsiressun pakkoruotsittamisessa ole kyse päättäjien empatian puutteesta..."

Pakkoruotsi on pelkkää poliitikkaa jolla ei ole mitään tekemistä pedagogiikan ja kieltenopetuksen kanssa. Tällä pakollisuudella ainoastaan annetaan ruotsinkielisille etuoikeudet korkeampaan opiskeluun ja työelämään ja samalla jarrutetaan suomalaisten osaamista varsinkin kielissä.

Ei suomenruotsalaiset halua luopua etuoikeuksistaan ja heidän perustelunsa saavat yhä naurettavimpia muotoja, jonkunhan tälle hulluudelle on joskus laitettava stoppi, eihän kokonaista kansaa voi kyykyttää tähän malliin enää kovin pitkään. Pakkoruotsin poistaminen on vain askel oikeaan suuntaan ja lopuksi koko kaksikielisyys poistuu perustuslaista, itse en jaksaisi odottaa, mutta kyllä se tulee tapahtumaan tämä on täysin varmaa. Lisätään nyt tähän vielä se, että minulle on aivan yksi ja sama jos joku puhuu vaikka hepreaa omissa piireissään, mutta että pakotetaan koko kansa sitä puhumaan, opiskelemaan ja palvelemaan hepreaksi tätä vähemmistöä on vain naurettavaa eikä mitään muuta.

Siis mikä hemmetin kaksikielinen yhteiskunta ?

Täällähän on maassa alueita, joissa ei puhuta lainkaan suomea vaan ainoastaan ruotsia, Tenhola tai Vaasa esimerkiksi.

Luin kanssa, että on joku Suomalaisuuden liitto, joka haluaa tehdä maastamme virallisesti yksikielisen. Sehän on vaan merkki huonosta itsetunnosta, minä en näe suomen kielessä mitään erityisen arvokasta ruotsin kieleen nähden, ja joku yksikielistäminen on loukkaus tämän maan ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan.

Ken elää, se näkee.

Derrick

Mitä tapahtui 2008 ??
Mitä tapahtuu puoluekokouksessa 11.-13.6.2010 Jyväskylässä ?

En usko kokoomuksesta löytyvän rohkeutta tälläkään kertaa.

http://akiharkonen.kokoomus.info/blogi/?KIRJOITUS=31389

"Kovin vääntö puoluekokouksessa nähtiin lauantai-iltana 14.6.2008 viiden ja kuuden välillä, kun suuri osa kokousväestä oli jo virittäytymässä illan rientoihin. Puoluekokouksessa käsiteltävissä aloitteissa oli esillä Uudenmaan Kokoomusnuoret ry:n aloite nro 88 ”Ruotsinkielen opiskelu vapaaehtoiseksi”. Puoluekokouksen 140 aloitetta ovat tyypillisesti marginaalisia asioita, joiden puolesta ei edes käytetä kannatuspuheenvuoroja, vaan puoluehallituksen vastaus nuijitaan päätökseksi soraäänittä. Nyt oli toisin. Aloite nro 88 sai osakseen yli 20 puheenvuoroa, joista osa oli miltei tippa linssissä ruotsiksi esitettyjä vetoomuksia, suuri osa kuitenkin nuorten järkevästi ja asiallisesti argumentoimia pakkoruotsia vastustavia puheenvuoroja. Puoluekokous yritti kokousteknisin manipulaatioin – mm. jättämättä huomioimatta aloitteen saaman kannatuksen ja kääntämällä huomion ponteen – kokonaan välttää äänestyksen asiasta. Asian käsittelykin välillä keskeytettiin, ja siirryttiin käsittelemään toista asiaa, jotta pakkoruotsin kannattajat saivat kerättyä perinteisen linjan ja puoluehallituksen kannattajia riittävästi saliin. Pakkoruotsia vastustavat puheenvuorot oli kerätty melko alkuun ja pakkoruotsimyönteiset puolestaan loppuun, mikä myös oli kokoustekninen kikka puoluehallituksen vastauksen puolustamiseksi.

Esitys pakkoruotsin poistamiseksi ei valitettavasti mennyt tällä kertaa lävitse, vaikka se lähellä olikin. Ponsi täyden valinnanvapauden kokeilemiseksi Tohmajärven-mallilla sen sijaan menestyi.

Pidin itsekin puheen aloitteen 88 käsittelyssä ja korostin puoluehallituksen vastauksen heikkoa laatua, kun se oli perusteetta yhdistänyt Suomen valtion kaksikielisyyden ja yksilöltä vaadittavan kielitaidon toisiinsa. Suomi voi hyvin olla perustuslaissa kaksikielinen esim. siten, että Manner-Suomen kieli on suomi ja Ahvenanmaan ruotsi. Valtiollinen kaksikielisyys ei merkitse yksilölle asetettavaa pakkoruotsivelvoitetta.

Painotin tarvetta pakkoruotsin poistoon kaikilta opiskelun tasolta ja korostin, että kaikkien virkamiestenkään ei tarvitse osata ruotsia. Suomenruotsalaiset voivat itse hoitaa tarvitsemansa ruotsinkieliset palvelut, niihin ei tarvita suomenkielisten pakkoruotsia. Ruotsinkieliset elävät ja työskentelevät Suomessa ja harvinaisia poikkeuksia – kuten kehitysvammaisia tai yhteiskunnasta erakoituvia kalastajia tms. – lukuun ottamatta, suomenruotsalaiset osaavat suomea. Pakkoruotsi on jäänne 1800-luvulta.

Lopetin puheeni toteamukseen. ”Pois pakkoruotsi! Tvångssvenskan åt helvete!”. Oikeammin ilmaisu kuuluu ruotsiksi: ”Åt helvete med tvångssvenskan!”, kuten Hufvudstadbladet 15.6.2008 Kokoomuksen puoluekokousta kommentoivassa kirjoituksessaan kirjoitti.

HBL pyrki mitätöimään nuorten epäonnistuneen yrityksen otsikoimalla kommentaarin '”Svenskan helt ok”' ja Hesari 15.6.2008 vaikeni koko keskustelusta, mutta nuorten energinen yritys ei jääne viimeiseksi, vaan asia on jatkossakin esillä. Pakkoruotsin kulut ja haitat - mm. suomalaisten kapean kielitaidon kautta - ovat niin suuria, että paine sen poistamiseksi kasvaa koko ajan. On vain ajan kysymys, koska siitä päästään eroon. Aloitteita on tehtailtava jatkossakin ja aloitteiden puolesta tulee kampanjoida puoluekokouksessa voimakkaammin! Olen ylpeä nuorten hyvästä yrityksestä. Nuorissa on tulevaisuus! "

#6 Iiris:
Wallin saneli Kataiselle, Katainen Virkkuselle, Virkkunen Lankiselle.
"Varma tieto"

Käyttäjän eveavolin kuva

#74 Derrick

Vaasa on varsinkin kaksikielinen kunta. Mutta se onkin käsittämätöntä, että kaikki eivät osaa kieltä, jota 95 % puhuu äidinkielenään. Silti he saattavat päästä läpi ylioppilaskirjoituksista kirjoitettuaan suomen kielen varsin hyvin arvosanoin, vaikka kielitaito olisi ala-arvoista.

Myös huono itsetunto on käsittämättömän huono perustelu pakkoruotsille, varsinkin kun se on aivan asian vierestä. Saman voisi kääntää toisinpäin: Sehän on vaan merkki huonosta itsetunnosta, minä en näe ruotsin kielessä mitään erityisen arvokasta suomen kieleen nähden, ja joku kaksikielistäminen on loukkaus tämän maan suomenkielistä enemmistöä kohtaan.

Et muuten taida kuulua niihin sivistyneisiin suomenruotsalaisiin, kun et tiedä, että äidinkielen hyvä hallinta kuuluu sivistykseen. Siksi me täällä Suomessa haluamme pitää kiinni suomen kielestä, vaikkei se erityisen arvokas olisikaan vähemmistölle.

Jos uskot pärjääväsi 95 prosenttisesti suomenkielisessä maassa ilman suomen kieltä, sinun pitää kait elää, kuten ahvenanmaalaiset ja muuttaa Ruotsiin, kun kasvat aikuiseksi.

Hyvä, että asiasta keskustellaan. Ei Suomen kaksikielisyys tämän toteuttamisesta mitenkään kärsi. Ruotsin voivat edelleen valita kaikki halukkaat (ja ruotsinkielisistä suomen kielen valitsevat edelleen ne, jotka haluavat Suomessa elää ja vaikuttaa). 12 ja 11 vuotiaat poikani lukevat englantia ja ranskaa ja ruotsi tulee kolmantena muuttui laki tai ei. Todennäköisesti motivaatio on suurempi, jos sen voi valita.
Nyt liian harvalla riittää energiaa ruotsin ja englannin ohella enää kolmanteen kieleen ja kuten Sanna nostaa esiin on varmaa, että muuallakin kuin Itä-Suomessa tarvitaan esim. venäjänkieltä matkailun parissa paljon ruotsia enemmän. Myös espanja ja ranska ovat tärkeitä kieliä Suomen viennille ja kulttuurisuhteiden edistämisessä.

Eve Avolin!
Aika temperamenttinen friidu.

Stadilaisena ja aika paljon muutakin nähneenä ja kokeneena kuin vaasalaisena, sanon;
Vaasassa ei oo muuta hyvää kun aikoinaan Rabben perustama pizzeria "O`Solemio", josta te vaasalaiset ja Rabbesta voitte olla kiitollisia.
Eihän siellä muutakaan ole kuin Koti,hyvä mesta,jossa useita iltoja olen viettänyt joidenkin kaverien kanssa,huonoa suomea puhuen,hyviä kavereita treffaten.

"Olisi järkevää, että ruotsia opiskelisivat (vain) ne lapset, jotka haluavat sitä oppia"
Niin todellakin olisi. Silti pakkåruotsipuolue kokoomus ei sitä salli.
Ruotsi on Suomessa vähemmistökieli ja sille kuuluu vähemmistökielen asema, Ei tasavertainen
asema valtakieli suomen kanssa. Merkillistä lipposmaista pepun nuolentaa on kestänyt jo riittävän kauan, 100 vuotta liikaakin.

Derrick: "Luin kanssa, että on joku Suomalaisuuden liitto, joka haluaa tehdä maastamme virallisesti yksikielisen. Sehän on vaan merkki huonosta itsetunnosta"

Onko Derrick pelle vai mitä höpisee huonosta itsetunnosta? Onko ruotsalaisilla kovin huono itsetunto kun maansa on yksikielinen?

#77

"Suostuin" pakkoruotsin poistamiseen, ihmettelin vaan sitä - ehkä tarpeettomasti vihaa lietsoen, myönnettäköön - että on olemassa joku ihmeen Suomalaisuuden liitto, jonka tarkoituksena on yksikielistää maa, mutta luonnollisestikaan tässä yhteydessä ei ole tarpeen käsitellä tätä asiaa enemmälti, koska nyt on saatu selvitystä siihen, että pakkoruotsi ei välttämättä ole koululaisille hyväksi erilaisten oppimisongelmien takia.

Tuolla toisessa threadissä annettiin kyllä ymmärtää - pakkoruotsia puolustaen - että nykyajan duunari taitaa hankkia sivistyksensä mieluummin kaljabaarista kuin työväenopistosta, ja kun kommentteja varsinkin tuossa toisessa threadissä lukee, niin tuolta vaikutelmalta ei voi välttyä, vai mitä oot itse mieltä ?

:)

Hyvä Kari!
Aikoinaan kaikki venäjää opiskelleet olivat "saatanan ryssejä"!
Nyt ollaan kai eri mieltä?
Kielten oppiminen ja halu opiskella, riippuu kai persoonasta!
Kaikkia tarvitaan.
Myös vasalaisstadilaisturkulais kieli-osaajia.

81

Miten Ruotsi tähän liittyy ? Korkeintaan ehkä siltä osin että se ei ole yhtä ahdasmielinen maa kuin Suomi.

Muilta osin viittaan edellisen kommenttini toiseen kappaleeseen.

Osaako nimimerkki Derrick lukea omia kirjoituksiaan? Ymmärtääkö Derrick mitä on kirjoittanut?

Derrick (84) : "Miten Ruotsi tähän liittyy ? Korkeintaan ehkä siltä osin että se ei ole yhtä ahdasmielinen maa kuin Suomi."

Derrick (74) : ”Luin kanssa, että on joku Suomalaisuuden liitto, joka haluaa tehdä maastamme virallisesti yksikielisen. Sehän on vaan merkki huonosta itsetunnosta”

Ainakaan liiasta älyllisyydestä näitä hurreja ei pääse moittimaan kun logiikka katoaa jo tervehtimisessä, mutta hauskaa on seurata argumenttivapaata räpellystä pakon puolustamisessa.

#85 Näinhän se on, että keskustelu on jumittunut naurettavaksi ja nämä pakkoruotsin ja kaksikielisyyden puolustajat argumenteillaan tekevät itsestään tahtomattaan pellejä, sillä ei niitä juttuja ketään jaksa tänä päivänä tosissaan ottaa.

#57

>>Uskontoa opiskelevat vain kirkkoon kuuluvat, mutta miksi ruotsia pitää opiskella myös niiden, jotka eivät kuulu ankkalammikkoon?

Pakkoruotsi on suomalaisten mielestä perseestä, näin sanovat useimmat mielipidetiedustelut. Siis nimen omaan pakkoruotsi, ei ruotsin opiskelu sinänsä tai ruotsin opiskelijat.

Silti perussuomalaisia lukuuntottamatta kaikki eduskuntapuolueet kannattavat pakkoruotsia. Ei ihme, että nämä puolueet eivät ole kovin innokkaita käymään keskustelua asiasta, jota kannattajien enemmistö vastustaa, mutta jota puolueen pitää "yleisten syiden" vuoksi kannattaa.

Itse en ainakaan voi äänestää sellaisia puolueita, joille voimakasta kansalaiskeskustelua herättävät aiheet ovat tabu.

#85

Pakkoruotsin poistosta oltaneen samaa mieltä, jos se kerran aiheuttaa oppilaille oppimisongelmia, niinkuin todettiin.

Mutta Lipponenhan halusi, ettei pakkoruotsia poisteta. Olisiko Lipposella ehkä vähän enemmän elämänkokemusta kuin sulla tai Kokoomuksen kansanedustajalla, kannattaisi ehkä luottaa kokemukseen joskus, jollei asioita itse tajua, koskee myös allekirjoittanutta. Minusta tuntuu että asia on liian ymmärtää meille taviksille.

:)

Minusta kaksikielisyydessä ja pakkoruotsin poistamisessa ei ole yhtään mitään vaikeata ymmärtää. Sen verran kauan näitä keskusteluja käynyt ja molempien argumentit kuullut ja mikään seikka ei tue tämän nykyisen systeemin säilyttämistä.

Derrick, Lipponen on lahjottu paskianen, joka tekee sen politiikkaa joka eniten maksaa.

"Olisi järkevää, että ruotsia opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia."

Ei, vaan olisi järkevää, että ruotsia opiskelisivat ne lapset, jotka elämässään tarvitsevat ruotsinkielentaitoa!

Mistä sitten tietää, tarvitseeko ruotsia vai ei? Ei tietysti mistään.

Käyttäjän henry2 kuva

#92 Tarkoittanet "myy maansa ja sen putkia joka eniten maksaa". Kohta se on myymässä meille Intertuubeja.

Henry

Hyvä Sanna. Näyttää Kokoomuksesa olevan järkeviä ihmisiä. Toistaiseksi vaan ne Kokoomuksen pakkoruotsittajat kuten Virkkunen, Lankinen, Vapaavuori ja Sasi ovat toimineet - ja kansa tahtoa vastaan.

Nyt vettä myllyyn että saadaa eduskuntaan riittävästi painostusta että ne älyävät poistaa pakkoruotsin.

Käyttäjän henry2 kuva

eve avolin kommentoi:
1.6.2010 19.34

#45 gröna

Olet tyypillinen suomenruotsalainen, joka ”osaa” 6-8:aa kieltä. Suomen kielen ilmaisusi on niin heikkoa, kankeaa tai täynnä virheitä, ettei sitä voi julkaista tai lähettää kolmannelle osapuolelle ennen kuin joku suomenkielinen on sen tarkastanut ja kirjoittanut uudestaan.
---------------------------------------------

Tota, tota. Parempi on, että edes yrittää kommunikoida eri kielillä, vaikka se ei olisi aivan täydellistä.
Olen hyvin ylpeä suomenkielentaidoistani, mutta sehän ei merkitse sitä, etteikö korjattavaa ole. Jos olisin aina vaan kirjoittanut tekstejä, puhunut kieliä, joita osaan täydellisesti, olisin todennäköisesti mykän maineessa.
Yrittää pitää aina.
Vielä; Olen tavattoman ylpeä suomenkielen osaamisestani.

Henry

Huomaa, että vaalit lähestyy ja kaikilta pikku bimboilta löytyy taas näitä pikku päissään keksittyjä mielipiteitä. Pakko ruotsia tarvitaan, jotta me ruotsinkieliset olisimme tasa-arvoisia valtaväestön kanssa. Ilman sitä me emme välttämättä saisi kaikkia palvelujamme omalla äidinkielellämme. Totta kai kaikki rasistit ovat kovasti tätä vastaan, mutta tuossa on kyse vain tasa-arvosta.

Olen samaa mieltä siitä, että kielitaito on oikeus.
On mukavaa puhua ties mitä kieltä korvakuulolta. Tänään ripustin verhoja ranskan tahtiin ja kaikki Brelit sun Aznavourit ja ainakin Prévert, jos kuvittelet.
Kielissä on syke, oma sisältönsä.

Pakkoruotsi pois ja lapsillemme tilalle vapaaehtoinen oikeus valita kieliä mitä opiskella !

Elämme 2010 lukua, emme enää 70 lukua, jonka poliittinen jäänne pakkoruotsi on.

Nyt nostetaan keskustelu eduskuntaan , ja pidetään sitten vaikka kansanäänestys, tällöin ei kellään ole mitään sanomista, kun tehdään demokratian eli äänestystuloksen mukainen päätös!

Ikävää lukea, miten paljon pakkoruotsin vastustajat argumentoivat omituisen katkeroituneen sävyisen historiantulkinnan kautta ja jopa avoimen ruotsalaisvihamielisesti tätä kieliasiaa. Sivistyksen perään on kai turha kysyä Lipposen tapaan.

"Olisi järkevää, että ruotsia opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia."

Kansanedustaja siis olettaa, että lapsen tahto opiskella jotain ainetta perustuisi yleensä johonkin vähänkään järkevään tosiseikkaan? Jostain syystä kielen osalta kansanedustaja luottaa pienen lapsen järkiperäiseen kykyyn valita? Pelkään, että tämänä kannan takana on pelkkä populismi ja äänten kalastelu. Vastenmielistä, kun kyse on melkoisen tärkeästrä asiasta!

Olisi järkevää, että suomea opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia.
Olisi järkevää, että historiaa opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia.
Olisi järkevää, että matikkaa opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia.
Olisi järkevää, että fysiikkaa opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia.

#99 "Ikävää lukea, miten paljon pakkoruotsin vastustajat argumentoivat omituisen katkeroituneen sävyisen historiantulkinnan kautta ja jopa avoimen ruotsalaisvihamielisesti tätä kieliasiaa"

Sitä sitten vierasmies2 osoittaa missä pakkoruotsin poistamista on perusteltu historialla ja näyttää vaikkapa lainauksina ne vihamielisyydet. Eipä taida vierasmies2 näyttää yhtään mitään koska puhuu palturia.
Ps. Lapset eivät päätä näitä asioita vaan me aikuiset. Ja mitä se sinua rasittaa että naapurin Lauri opiskelee ranskaa ruotsin sijasta.

Huomatkaa, että Suomessa ei ole yhtään suomenkielistä yliopistoa.
Olisiko aika lopettaa Ruotsinvallan aika?
Jyrkkä ei pakkoruotsille.

Hei, entä jos unohdetaan ikävä historia, ja keskitytään vain nykypäivään?

Siltikin kaksikielisyys (koko maan tasolla) ja pakkoruotsi on täysin järjetöntä, jos väestösuhteet ovat noin 92% - 5%.

Missä tahansa muussa maassa tuosta tehtäisiin yksinkertainen johtopäätös: maan käyttökieli on valtaenemmistön kieli, ja pelkästään vähemmistö opettelee enemmistön kielen.

Mutta jos ruotsinkielinen taho vetoaa kaksikielisyysperusteluissaan maan historiaan, silloin se oikeus on suotava suomenkielisillekin, ja silloin on aivan oikein ottaa esille myös:

- Freudenthalin rasismi
- ruotsinkielisten toiminta estettäessä suomenkielisten koulujen perustamista
- ruotsinkielisten asema sisällissodassa
- ruotsinkielisten toiminta jatkosodassa
- ruotsinkielisten toiminta evakkoasiassa

Ja niin edelleen.

Minusta ruotsinkielinen puoli ja etenkin sen edustajat SFP (RKP) ja Folktinget ovat väärässä sekä historian että nykypäivän perspektiivistä katsottuna.

g45: "Totta kai kaikki rasistit ovat kovasti tätä vastaan, mutta tuossa on kyse vain tasa-arvosta."

Jos tuolle linjalle lähdetään. Itse olen nähnyt pakkoruotsissa hyviäkin puolia. Niin kauan kun Suomessa opiskellaan pakkoruotsia ja vaalikannatuksen lähes tyystin menettänyt yhden asian äärikansallismielinen rkp on hallituksessa kerta toisensa jälkeen, on huvittavaa puhua maamme korruptoitumattomuudesta ja demokraattisuudesta. Niin ja mikä tässä olikaan hyvää. Hyvää on se, että muita indikaattoreita korruptiolle ja demokratian toimivuudelle ei tarvita. Se riittää kun katsoo, ovatko kielikiintiöministerit hallituksessa, ja alistetaanko lapsukaiset koulussa pakkoruotsille.

Joku pakkoruotsinpuolustelija väläytti täälläkin pohjoismaisen kaupankäynnin riippuvuuden ruotsin kielen taidosta, niin valaisen tässä välissä - ilmeisesti ainoana kommentoijana joka ihan oikeasti sitä kansainvälistä kauppaa käy - että kielenä käytetään englantia, ei vähiten siksi että kaupassa on mukana monenlaista toimijaa ympäri maailmaa ja sujuvuuden vuoksi on tärkeää että kaikki ymmärtävät mitä, missä ja milloin...

Kirjoittaja joka perää kaksikielisyydestä luopumista kokonaan ei taida olla kovin perehtynyt maamme väestöpohjaan ja sen maantieteelliseen jakautumiseen eikä myöskään siitä tulovirrasta jotka ruotsinkieltä taitavat kauppa- ym suhteillaan naapurimaahamme Ruotsiin luovat. Toinen seikka on sitten se, että olisiko mielestäsi itsestäsi mukavaa, jos et voisi omassa kotimaassasi kommunikoida omalla äidinkielelläsi, joka ei ole mikään uusi maahanmuuttokieli vaan kauemmin Suomessa käytetty kuin suomenkieli?

Piiu:

Kyllä Suomessa kauimmin puhuttu kieli on suomi, tai todennäköisesti saame. Tutustuppa Suomen esihistoriaan hieman tarkemmin.

Muutenkin , jos on asunut Suomessa yli 5 vuotta, puhumattakaan sukupolvia, on joko vähä-älyisyyttä tai ylimielisyyttä jos ei ole kotoutunut edes sen vertaa että on omaksunut valtaväestön kielen.

Ruotsalaisuuden ihannointi on isänmaanpetturuutta.

Mitä kaupankäyntiin tulee, ovat tärkeimmät kauppakumppanimme Saksa ja Venäjä, ja ruotsinkin kanssa on busineskieli aina englanti.

Kaksikielisissä perheissä lapsi laitetaan yleensä ruotsinkieliseen kouluun, mikä kielii kai siitä, että vanhemmat haluavat lapselleen parasta, enkä ainakaan itse lähtisi kritisoimaan tätä tosiasiaa.

Huvittavaa, että joku täällä netissä mesoaa ruotsinkielisyyttä ja ruotsinkielistä kulttuuria vastaan, ilman tarvittavaa asiavaltuutta, joka kuulúu näille kaksikielisille perheille.

Lähinnä oksettavaa ja ällöttävää, että tällaista voi tapahtua Suomessa.

Käyttäjän eveavolin kuva

#95 Henry & #96 g45

Tietenkin vierasta kieltä pitää käyttää, vaikkei sitä osaisikaan täydellisesti, koska harva osaa.

Ongelma onkin siinä, että virkoihin, joihin vaaditaan täydellistä ruotsin kielen hallintaa, ei palkata äidinkieleltään suomenkielistä, koska hän ei hallitse ruotsin kieltä täydellisesti. Miksi hän siis on opiskellut ruotsia 6-10 vuotta?

Taas toisaalta, oli työpaikka mikä tahansa, ruotsinkielisiltä ei vaadita täydellistä suomen kielen hallintaa, koska se olisi rasistista.

Tosiasia on, että jos et osaa puhua virheetöntä suomea, et osaa sitä myöskään kirjoittaa. Jos et osaa sitä kirjoittaa, tarvitset jonkun tarkistamaan tekstisi ja/tai kirjoittamaan ne kokonaan uudestaan. Eli joku toinen tekee sinun työsi näiltä osin.

Yritystenkin kannattaisi tällaisilla aloilla miettiä, mitä se kustantaa, jos esim. asiakaskirjeiden tai painomateriaalin tekstin tuottamiseen tarvitaan kahden ihmisen työpanos. Parhaassa tapauksessa nämä kaksi vielä joutuvat joka kerta vääntämään siitä, onko ruotsinkielisen suomenkielinen teksti sellaisenaan painokelpoista vaiko ei, kun ruotsinkielinen ei näe omia virheitään.

Derrick osuu asian ytimeen, kaksikielisissä perheissä laitetaan lapset ruotsinkielisiin opinahjoihin juuri siksi ,että varmistetaan opiskelupaikat kiintiöiden kautta, jos älynlahjat eivät jälkikasvulla sattuisikaan riittämään rehelliseen kisaamiseen opiskelupaikoista.

Me suomalaiset pärjäämme kyllä ilman näitä vammaiskiintiöitäkin.

Kun tuokin epäkohta poistetaan, lakkaa tämä keinotekoinen kaksikielisyyden ripekin olemasta ihan itsekseen muutamassa vuodessa....

"Huvittavaa, että joku täällä netissä mesoaa ruotsinkielisyyttä ja ruotsinkielistä kulttuuria vastaan, ilman tarvittavaa asiavaltuutta, joka kuulúu näille kaksikielisille perheille."

Tässä siis väitetään, että suomensuomalaisella ei ole "asivaltuutta" huolehtia siitä, että hänen lapsensa eivät joudu jonkin ryhmän perusteetta etuilemaksi. Jos on muodostunut sellainen harha, että kielipolitiikka olisi pelkästään ruotsinkielisen marginaalin asia, se on pikimmiten korjattava.

Fil.maist, et kyll vissiin itekään tajua mistä puhut, jos lapsi laitetaan ruotsinkieliseen kouluun 7-vuotiaana, ja ammatinvalinta tapahtuu vasta vuosien kuluttua tämän jälkeen, niin on kyllä vaikea nähdä vanhempien toiminnassa laskelmoinnin aineksia, kyllä se pääasia koulun valinnalla on se, että halutaan viedä ruotsinkielistä perintöä eteenpäin suvussa. Mitään laskelmointia osoittavaa syy-yhteyttä ei liene olemassa tällaisissa olosuhteissa.

Ja Lipposen kommentit oli hyviä, tämänkin palstan anti todistaa sen, vaikken pakkoruotsia puolusta.

+

"ammatinvalinta tapahtuu vasta vuosien kuluttua tämän jälkeen, niin on kyllä vaikea nähdä vanhempien toiminnassa laskelmoinnin aineksia,"

Minulla on lukuisa joukko kaksikielisiä perheitä ystäväpiirissäni. Onpa minulla ilo olla ns. ruotsinkielisen kummikin. Kaikilla näillä rasti ruutuun ruotsinkielisillä on vanhempiensa mukaan ollut perusteena laskelmoitu edun hakeminen "ruotsinkielisyydestä".

"Minulla on lukuisa joukko kaksikielisiä perheitä ystäväpiirissäni."

Sama täällä kaikki heistä tietävät mitä etuja heidän lapsensa tulevat saamaan tulevaisuudessa ruotsinkielisyydestä. Eivät he halua luopua etuoikeuksistaan, mutta joskus se tulee tapahtumaan mitä nopeammin sen parempi ja loppuu tämä syrjiminen ja toisten suosiminen.

#113

Akateemiset varmaan on kovia laskelmoimaan, ja en oikein jaksa uskoa siihen että tuossa meidän pienessä ruotsinkielisessä kyläkoulussa on kovin paljon oppilaita, jotka on laitettu tähän kouluun etuisuuksia silmällä pitäen, eikä esimerkiksi minun luokaltani 1980-luvulla kovin moni käyttänyt kiintiöitä hyväkseen.

Sehän ei kait ole mikään synti että menee ruotsinkieliseen oppilaitokseen, vai pitääkö nekin lakkauttaa.

Epäkohta on myös se, ettei suomen kieltä taitamaton ruotsinkielinen voi yleensä työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa käyttää ruotsin kieltä, kun opettajat eivät osaa ruotsia.

Asialla on monta puolta, olennaista on vain se, että ruotsin kielestä pidetään mahdollisuuksien mukaan huolta, järkevyyden rajoissa, ja sillä että ruotsinkielisten osuus on vain viisi prosenttia, ei ole mitään merkitystä, koska suomenruotsalainen syntyperä on yhtä arvokas kuin valtaväestönkin syntyperä.

Ja olen Lipposen kanssa sitä mieltä, että suomenruotsalaisuutta ja suomenruotsalaista kulttuuria tulee vaalia, varsinkin kun tämä taho on yleensä varsin suvaitsevainen, vertaa esimerkiksi perussuomalaiset.

Käyttäjän henry2 kuva

Täällä jotkut puhuu, ettei Ruotsiin viedä ruotsiksi. No, kukin taaplaa tyylillään.

1) Jos olet jollakin kansallisilla messuilla, esim. Jönköpingin puumessuilla, on kyllä parasta, että puhut ruotsia. [Jönköpingin messut ovat kyllä kv. messut, mutta 80% tapauksista ostajana on ruotsalainen.]

2) Jos vien jotakin Ruotsiin, käyn keskustelut 95% tapauksista ruotsiksi. Jos vien jotakin Venäjälle, käyn aloituskeskustelut sekä teknilliset paperit läpi venäjäksi, vaikka en kieltä täydellisesti puhukkaan.
Molemmissa tapauksissa itse vientisopimukset kirjoitetaan englanniksi.

3) Saksassa on parempi osata saksaa, jota en kovin hyvin hallitse, paitsi alani teknisen sanaston. Sopimuskielinä englanti ja/tai saksa.
4) Ranskassa 'täytyy' osata ranskaa.

Jos lähdetään siitä, että viejä hallitsee neljää kieltä, riittävät vientiponnisteluihimme suomalaisista ne ruotsinkieltä taitavat, jotka puhuvat sitä joko "koulukielenä" tai äidinkielenään osaa sitä. Pakkoruotsi voidaan poistaa aivan hyvin. Vähemmistökielen taitajia virastoissa ei tarvitse olla, kunhan palvelua on saatavana. Tämä koskee niin Lappia kuin Ahvenanmaata.

On kuitenkin määrättyjä ammatteja joissa 4 - 5 kielen osaaminen olisi välttämätöntä; hätäkeskukset ja siihen rinnastettavat elimet. Tämä siksi, että täytyy tajuta sana 'tulipalo', 'ryöstö' jne. mahdollisimman monella kielellä ja pystyä vieläpä antamaan ohjeita ja kommunikoimaan ihmisen kanssa joka on paniikissa, shokissa tms.

Erikseen on vielä eräs kielipoliittinen jääräpäisyys: turistien kokema yksikielisyys kaikissa opasteissa. Bensan tankkauksessa on ohjeet 5-6 kielisinä, muttei venäjäksi. Venäjältä tulee paljon turisteja ja ne ovat juuri ne, jotka eivät ole tottuneita kylmäasemiin.
Toinen asia on, miten esim. saksalainen turisti käsittää kilven "Keskusta"?

On paljon kilpiä, ei vain liikenteessä, jotka voisivat olla myös englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. [Tiedän, että tuo "venäjäksi" ottaa vastaan, mutta tarkoitus on saada mahdollisimman myönteinen kuva ja sitä kautta lisää turisteja ja näiltä fyrkat vek, eikä niin. Turismi on yhtä tärkeää kuin vienti. Se tuo maallemme valuuttaa.]

Olisi hyödyksi Suomelle jos hajautettaisiin kansalaisten kieliopiskelut siten, että he valitsisivat 2 kieltä ryhmästä englanti, saksa, ranska, venäjä, jokin pohjoismainen kieli + 1 harvemmin puhuttu kieli. Tämä siis niille, joille kieliopinnot sopivat ja joilla on kykyjä kieltenopiskeluun.

Ei riitä, että kieltä taitava viejä on oppinut kielen, pitää myös osata kielialueen kultturista mahdollisimman paljon.

Henry

Käyttäjän henry2 kuva

#115 Derrick:
"Epäkohta on myös se, ettei suomen kieltä taitamaton ruotsinkielinen voi yleensä työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa käyttää ruotsin kieltä, kun opettajat eivät osaa ruotsia."

------------------------------------

Kerro mitä joku ruotsinkielinen haluaa opiskella työllisyyskoulutuksena, niin minä kerron mihin voi olla yhteydessä.
Ongelmana on lähinnä se, että liian vähän ruotsinkielisiä hakutuu näihin koultuspaikkoihin. Ihan tiedoksi; näihin koulutuspaikkoihin otetaan myös suomenkielisiä, jos osaa edes auttavasti ruotsia. Siellä saa esim. käyttää minkäkielisiä kirjoja haluaa. Pääasia että oppimisen edellytykset pystytään rakentamaan.

Henry

Kielten opiskelu on aloitettava aikaisin jotta saataisiin tuloksia joista on todellista hyötyä.
Kielten tärkeysjärjestys suomalaiselle on, oma äidinkieli, englanti ja se toinen vieras kieli jonka ei pidä olla ruotsi vaan joku muu. Ruotsikin on täysin vieras kieli suomenkieliselle vaikka sitä kuinka toisena "kotimaisena" meille tyrkytetään. Suomenkielestä ei taas voida sanoa, että se olisi kovinkaan vieras kieli meidän ruotsinkielisille koska he elävät ikuisessa kielikylvyssä enemmistökielisten joukossa. Jos ruotsinkielinen ei onnistu oppimaan suomea niin silloin voidaan puhua siitä asennevammasta jota on asetettu suomenkielisten niskaan.

117

No ehkä tuo oli yksittäistapaus vain, ja voihan po. henkilö hakeutua omaehtoiseen koulutukseen työttömyysetuuden turvin, siis ruotsinkieliseen opinahjoon.

Suuremmat ongelmat kai on maahanmuuttajilla opiskelun suhteen.

Olisi myös hyvä jos matematiikkaa joutuisivat opiskelemaan vain ne jotka sitä haluavat opiskella, eihän sitä monetkaan tule tarvitsemaan oikeassa elämässä. Tai historiaa, tai liikuntaa, tai maantietoa, tai äidinkieltä. Hei, pistetään koko koulujärjestelmä vapaaehtoiseksi! Saataisiin lisää tämmöisten "poliitikkojen" kannattajia niistä joilla ei turha tieto päätä pakottaisi.

Kielikeskustelu tarvitsee tarkennuksen.

Suomessa ei ole kaksikielisyyttä on vain kaksinkertaista yksikielisyyttä. Puheet Suomen kaksikielisyydestä ovat harhaanjohtavia. Perustuslaissa sanotaan että Suomessa ovat kansalliskielet suomi ja ruotsi. Laissa ei missään käytetä sanaa "kaksi" puhuttaessa Suomen kansalliskielistä. Kukaan ei voi rekisteröityä kaksikieliseksi. Kuinka siis voisimme olla kaksikielinen maa kun ihmiset ovat yksikielisiä, suomenkielisiä tai ruotsinkielisiä?

Suomi ei ole kaksikielinen vaikka Suomessa on kaksi kieltä. Väitteet Suomen kaksikielisyydestä johtavat harhaan ja luovat käsityksen että nämä kaksi kieltä toimisivat yhtäaikaa ja samassa paikassa. Todellisuudessa vain rannikko on ruotsinkielinen ja koko muu maa (98%) on yksikielinen suomenkielinen.

Puheet kaksikielisyydestä saadaan loppumaan kun tähdennetään asiaa perustuslain mukaisesti.

Pitäkää ruotsi nykyisellään. Älkää olko hölmöjä!
Uskonto voidaan lopettaa sensijaan pakollisena aineena ja jättää vapaaehtoisena jirkon huoleksi. Hehän rahatkin keräävät!

Kileitaito, ihan kaikki kielitaito on erittäin positiivinen asia!!!

Ruotsin kielen pakko-oppiminen estää käytännössä tarpeellisempien kielien opiskelua, ja lisäksi pakkoruotsi on kammottava todiste siitä, kuinka alas suomenkielinen kansa on omassa kotimaassaan sorrettu.

#120: Jos ei opeteta pakkoruotsia niin ei sit kyllä mitään muutakaan! Niin! Nyyh! :-)

Käyttäjän henry2 kuva

#119
Juu, maahanmuuttajien koulutus on aivan retuperällä.

"Kileitaito, ihan kaikki kielitaito on erittäin positiivinen asia!!! "

Tottakai kielitaito on positiivinen asia! On varsin typerää ladella tuollaisia itsestäänselvyyksiä vielä kolmella huutomerkillä varustettuna.

Mikä ihme siinä on niin vaikea ymmärtää, että _pakollinen_ ruotsi estää erittäin tehokkaasti nuoria aloittamasta kolmannen vieraan kielen opiskelun. Puheet ruotsin kielestä porttikielenä on pötyä ja vain RKP:n lanseeraama muka sivistynyt argumentti, sen tietää jokainen joka on opiskellut yhtä aikaa esim ruotsia ja saksaa.

Olisihan se tietyski jätte kiva että kaikki osaisivat suomea, ruotsia, englantia, venäjää, italiaa, muinaiskreikkaa ja urdua!

Ellei nykysysteemiä muuteta, enemmistö hallitsee nyt ja tulevaisuudessakin vain englannin ja huonon ja nopeasti unohdetun ruotsin.

Muistakaa, että pakkoruotsin poistaminen ei tarkoita sitä etteikö ruotsia täällä edelleenkin opiskeltaisi. Se varmasti jo käytännön syistäkin (paljon ruotsin opettajia, mahdollinen resurssipula) säilyisi varsin suosittuna vaihtoehtona. Jopa paljon suositumpana kuin mitä tarve on. Lisäksi ruotsi on kieliopiltaan varsin yksinkertainen kieli, joten sen suosio vapaaehtoisena lienee taattu.

Ruotsin kielen ja kaikkien muidenkin "vieraiden" kielten opiskelu pitäisi olla vapaaehtoista. Samoin kaikkien a.o. resurssien käyttö pitäisi suunnata vain niille oppilaille, jotka vapaaehtoisesti HALUAVAT oppia a.o.kieltä.
Näin kaikki ne äidin pikku kullanmurut, jotka suomalaisissa peruskouluissa tänään kiroavat pakollista ruotsin kieltä (ehkäpä juuri pakollisuus tekee siitä niin vastenmielistä) voivat sitten isona ja kielitaidottomana muuttaa suomenkielisten omaan reservaattiin. Tällainen olisi hyvä perustaa esim. jonnekin itärajalle pois kansainvälistymisen tieltä ja häiritsemästä Suomen kehittymistä oikeasti kansainväliseen kommunikointiin pystyväksi businesskumppaniksi. Tällaisessa, vain suomenkielisille tarkoitetussa onnelassa ei vienti vedä, ei näy turhanpäiten mitään ulkomaisia TV-kanavia, ei käy turisteja (kun ei ole kenen kanssa asioida), mutta siellä voi kyllä harjoittaa sitä rakasta äidinkieltä kaikkien niiden muiden kanssa, joita on yhteensä alle 1 promilli maailman väestöstä.
Tervemenoa toivottaa nimim. vapaaehtoisesti viittä kieltä lukenut, joista käytän kaikkia, mutta vähiten niistä suomea.

Ruotsalaisilla ei ole pakkosuomea. ja mikä onkaan lopputulos? Vain aniharva syntymäruotsalainen osaa suomea. Minä sen sijaan osaan ruotsia niin hyvin, että voin lukea ruotsalaisia nettisivuja ja iltapäivälehtiä lentokoneessa sekä pärjään riittävän hyvin ummikkoruotsalaisten seurassa vaikka he eivät puhuisi kuin omaa äidinkieltään. Enkä halua lahjoittaa tätä taitoani pois!

Meitä suomenkieltä äidinkielenä puhuvia on runsaat viisi miljoonaa. Se on selvä, että pärjätäkseen työelämässä, jokaisen tulisi opetella myös 1 tai useampi vieras kieli suomen lisäksi. Olen aikanaan opiskellut koulussa pitkän englannin ja ruotsin, lyhyen saksan ja ranskan. Itse olen opiskellut espanjaa, italiaa ja japania. Runsaan kahdenkymmenen vuoden uran kansainvälisissä yrityksissä tehneenä kannustan kaikkia lapsia ja nuoria ruotsin kielen opiskeluun. Englannilla pärjää ympäri maailmaa, ruotsi avaa ovet kaikkiin pohjoismaihin ja suomi on vielä toistaiseksi kaksikielinen maa. Ruotsin kieli ja kulttuuri ovat merkittävä osa historiaamme ja olisi epäviisasta heikentää toisen kotimaisen kielen osaamista. Muut kielet ovat rikas lisä mutta valitettavasti ranskan, saksan tai vaikkapa portugalin kielen käyttömahdollisuudet ovat hyvin rajalliset täällä suomessa ja yritysmaailmassamme.

Kannatan pakkoruotsin lopettamista. Lisäksi pidän tärkeänä, että Suomen peruskouluissa ja lukioissa opitaan tehokkaasti muita kieliä kuin englantia. Englanti on äärimmäisen simppeli kieli. Nuoret tietokonepelejä näpräävät nassikat oppivat englannin ilman minkäänlaista opetusta. Sen takia englannin- ja ruotsinvaraisuudesta on päästävä muiden tärkeiden kieltä opiskeluun. Sellaisia ovat venäjä, kiina, espanja ja ranska.

Joistakin puheenvuoroista näkee, että ruotsin pakollisuuden vastustaminen liittyy asenteita, joita ei voi hyväksyä. Onkin tärkeä, että pakkoruotsin opiskelu lopetetaan asiaperustein eikä kielteisten asenteiden vuoksi.

#121

Ainakin Porvoo on kaksikielinen kunta, äidinkieleltään ruotsinkielisiä siellä on 16.000 kpl, ja todennäköisesti jokaikinen näistä osaa suomea. Vastaavasti äidinkieleltään suomenkielisistä porvoolaisista varmaankin useat tuhannet puhuvat ruotsia sujuvasti.

jutun pointti onkin vapaaehtoisuus, ei kukaan ole viemässä keltään mitään poism, vaan annetaan kaikille oppia ja opiskella vapaaehtoisesti sitä kieltä mitä haluaa.

Mikähän tässä asiassa on niin vaikeata ymmärtää ja hyväksyä?

Keneltä se on pois, vapaus valita ??

#129 "Englannilla pärjää ympäri maailmaa, ruotsi avaa ovet kaikkiin pohjoismaihin"

Mikäli pohjoismaat kuuluu maailmaan niin sitten täälläkin pärjää englannilla. Mihin sitä ruotsia sitten tarvitaan?

Kannatan ruotsinkielen opiskelun/opetuksen pitämistä nykyisellään. Kyse ei ole
pakkoruotsista vaan peruskoulun lahja nuorelle, josta kannattaisi olla kiitollinen. Ruotsin taito avaa mahdollisuuksia elämässä. Ei sitä pelkällä
etiikka-hömpällä ja draamalla pärjää globalisoituvassa maailmassa. Minusta opetuksen laadussa on Suomessa eri koulujen välillä aivan järkyttäviä eroja.
Panostakaa opetuksen laadun parantamiseen. Peruskoulun opettaja saa
yksin päättää aivan liian monista asioista ja miten sen tekee vai tekeekö lainkaan vai vain vasemmalla kädellä huitaisten. Ruotsin opetus on tämän rinnalla aivan mitätön asia. Sen motivoimiseen kannattaa kiinnittää lisää resursseja.

#134
Ruotsinkielen opiskelu ei ole mikään mitätön asia vaan sitoo opiskelijan aikaa ja oppimiskykyä kuten mikä tahansa toinenkin kieli ja mitä lahjaan tulee se näyttää olevan hukkaanheitettyä. Vaadin, että ruotsinkielen opiskeluun tai sen motivoinnin lisäämiseen ei panosteta enään yhtään lisää. Kyllä kieliä opiskellaan, jos niistä katsotaan olevan hyötyä. Eivät ihmiset aivan pöljiä ole vaikka jotkut ruotsinkielen fanaatikot näin tahtovat suomenkielisiä leimatakkin.

Miksi ihmeessä minun lapseni pitäisi opiskella ruotsia?? En halua viedä muksujani mihinkään pakkoruotsin tunnille, kun he voisivat opiskella jotain oikeasti hyödyllistä kieltä. En ole täällä sisämaassa asustellessani tarvinnut ikinä ruotsinkieltä jonka opiskeluun on mennyt aikaa tuhottomasti. Ruotsalaisten kanssa voi aivan hyvin puhua englantia, ja jos eivät puhu niin so what. Mutta turha on muualla maailmassa yrittää sönköttää ruotsia. Voi kun olisi saanut opiskella vaikkapa saksaa tai espanjaa sen sijaan.

Miksei helvetti opiskella vaikka pakkosaamea, ihan yhtä hyödyllistä. Rupeaa oikeasti ottamaan aivoon tuo pakkoruotsi vähän liikaa.

Sanna, tässä sinulle valmis teksti jota voit jakaa kaikille puoluekokouksessa ja kouluissa.

*****************

Miksi ruotsia?

Suomessa ruotsin kieli on pakollinen oppiaine kaikille koululaisille ainoastaan poliittisten sopimusten vuoksi. Sitä perustellaan myös historiallisilla syillä, Ruotsihan hallitsi Suomea kauan sitten, yli 200 vuotta Ruotsi on ollut jo poissa.

Ruotsin kielen pakollinen opetus ei ole vain kielen opetusta, se on päivänpolitiikkaa ja ruotsalaisuusmyönteistä identiteettikoulutusta, vielä 200 vuoden jälkeenkin. Kuitenkin suomen kieli ja englannin kieli ovat tänään kaikkein tärkeimmät kielet suomalaisille.

Ruotsia puhuu alle 5% suomalaisista, ja suuri osa heistä puhuu suomea erinomaisesti. Mitään syytä ruotsin pakolliseen opiskeluun ei ole.

Tiesitkö että ruotsinkielisillä on erilaisia organisaatioita kuten Svenska Nu joiden ainoa tehtävä on pitää tätä pakkoa yllä. Me sen sijaan haluamme vapautta valita. Meistä ei ole oikein että sinusta tehdään työvoimaa ja palvelusväkeä suomenruotsalaisille ja ruotsin kanssa kauppaa tekeville yrityksille. Meistä se on väärin, peruskoulu ei saa olla virkamieskoulu eikä ammatillinen oppilaitos, lapset eivät saa olla kielipolitiikan välineitä.

Ruotsista pitää tehdä valinnainen oppiaine. Pakko vie motivaation ja pakko tuntuu pahalta. Suurin osa suomalaisista haluaisi itse valita kielet joita hän opiskelee, etkö sinäkin? Miksi ruotsi siis ei ole valinnainen aine? Vain ikivanhoista menneen ajan poliittisista syistä. Se ei ole oikein tämän päivän monikulttuurisessa Eurooppalaisessa Suomessa.

Pakkoruotsi poistuu kun tarpeeksi moni vaatii muutosta. Muutos tähän lähtee sinusta.

Puhu näistä asioista vanhempiesi kanssa.

Vaadi kansanedustajilta toimenpiteitä ja kannanottoja.

Kysy näistä asioista ruotsinopettajaltasi.

Vaadi vastauksia. Vaadi vapautta valita.

*****************

Kielireformi on välttämättömyys.

Jokaisella on oikeus omaan kieleen, ei velvollisuutta toisen kieleen. Ei voi olla jokaisen suomalaisen yksilön vastuulla ylläpitää suomenruotsalaista palvelurakennetta. On valtion asia järjestää palvelut ja palkata niihin työvoima, ei ole mitään järkeä pakottaa 5 miljoonaa hankkimaan "valmiutta" palvella ruotsiksi.

Valtion tulisi tehdä ruotsinkielisten palveluiden hoitamiseksi reformi, joka olisi yksinkertaisesti seuraava:

- tutkitaan alueellisesti todelliset tarpeet: missä tarvitaan palveluja ruotsiksi?
- palkataan noihin palvelutehtäviin ruotsia täydellisesti puhuvia, siis pääasiassa suomenruotsalaisia.
- ruotsia ei opeteta pakolla, siis vain ne opiskelevat jotka sitä vapaaehtoisestri haluavat. Näin taataan oppimisen taso ja motivaatio jatkossa.
- virkamiesruotsin yleinen vaatimus poistetaan. Kielivaatimukset kohdennetaan vain sinne missä sitä oikeasti tarvitaan.

Toisin sanoen, tehdään asiat järkevästi ja asianmukaisesti kohdennetuilla resursseilla perustuslain hengessä. Ei pakolla ja laeilla jotka eivät vastaa tosiasiallista tilannetta. Ei hakuammunnalla niinkuin nyt. Ei niin että kun kaupungissa on 30 ruotsinkielistä, 100 000 opiskelee ruotsia.

Ruotsinkielisiä kuntia on kolme, Korsnäs, Luoto ja Närpiö. Niissä on yhteensä 16430 asukasta. Kaksikielisiä kuntia joissa ruotsi enemmistökielenä on 13, ruotsia puhuvia niissä on 97038. Loput ruotsinkieliset ovat hajallaan länsi-suomessa. Kaikki ymmärtävät että on järjetöntä pistää jokainen Suomen koululainen lukemaan ruotsia vain siksi että valtio ei halua/jaksa järjestää tämän erittäin alueellisen vähemmistön palveluja kohdistetusti ja järkevästi.

On absurdia että vielä vuonna 2010 meillä on pakkoruotsi koululaisille sekä virkakielto ruotsia osaamattomalle. Monikulttuurinen ja moderni liberaali eurooppalaisuus vaati aivan muuta. Olisi poliitikkojen etu myöntää tosiasiat ja ehdottaa reformia nyt. Kyse ei ole mistään muusta kuin tahdosta tehdä samat asiat eri tavalla.

Valtion tehtävä on järjestää vähemmistöpalvelut asianmukaisella tavalla. Mutta ei niin että 5 miljoonaa suomenkielistä yksilöä ja lasta pakko-koulutetaan mahdollisiksi vähemmistön virkamiehiksi tärkeiden kielien kustannuksella. Isovihahan siitä syntyy.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja