Sanna Lauslahti Terveys kasvun moottorina

Koulutusviennistä uutta virtaa Suomelle

Vihdoin viimein korkeakoulut pääsevät myymään tutkintoja EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille maille ja opiskelijoille.  Tätä on odotettu, ja pitkään.  Nyt annamme laadukasta tutkintoon johtavaa koulutusta ilmaiseksi.  Selvää on, että suomalaisen veronmaksajan tehtävä ei ole maksaa venäläisen tai intialaisen nuoren opintoja.  Siksi on perusteltua, että tutkintojen myynti on taloudellisesti kannattavaa.  Tappiolla ei kannata myydä.
 
Koulutusvientiä voidaan tehdä kaikilla oppilaitosasteilla. Yhtenä esimerkkinä, tärkeänä sellaisena, voidaan nostaa laadukasta opetusta antavat ammatilliset oppilaitokset.  Ammatillisella puolella olisi mahdollisuutta myydä yli 360 tutkintoa. Jos tähän lisätään vielä tutkinnonosat, on oppilaitoksilla mahdollisuus moninkertaistaa tarjontansa.
 
On ilahduttavaa huomata, että ammatilliset oppilaitokset ovat päässeet ottamaan askeleita koulutusviennin saralla.  Jo nyt myydään lyhytkursseja ja kehittämispalveluita. Tämän lisäksi oppilaitokset ovat valmiita ja innokkaita myymään myös tutkintoja. Pykäläesteet tutkintoviennistä on raivattava pois myös ammatillisella puolella pikaisesti.

Pienillä pykälämuutoksilla voidaan avata oppilaitosten ovet ulkomaille. Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa on annettava mahdollisuus antaa koulutusta missä päin maailmaa tahansa, ja opetus - ja tutkintokieli on saatava vapaasti määrittää maakohtaisesti. Lisäksi ulkomailla annettavan tutkinnon kielivaateista tulee poistaa suomen ja ruotsinkielen edellyttäminen.
 
Maailmalla jaetaan kovaa vauhtia koulutusmarkkinoita. Oppilaitoksille tulee antaa mahdollisuus avata tarjontansa ulkomaisille opiskelijoille ja tilaajamaille. Samalla oven avauksella ammatilliset oppilaitokset kansainvälistyvät. Ja kansainvälisyyttä tarvitsee myös opiskelija, koska työmarkkinat ovat yhä enemmän kansainvälisiä.

Koulutusviennistä hyötyvät kaikki – ennen kaikkea suomalainen nuori, jolle tulee taata maksuton ja laadukas koulutus myös tulevaisuudessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Suomalaisella korkeakouluviennillä on olemattomat mahdollisuudet pärjätä maailman huippuyliopistomaiden viennille kuten (USA, Iso-Britannia). Jos olisimme fiksuja, pistäisimme paukut ammatillisen koulutuksen viennille. Siinä olemme oikeasti hyviä kansainvälisessä vertailussa.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Ei siitä ammattikoulutuksen viennistä, eli tarjoamisesta ulkomailla, mitään hyvää bisnestä saisi. Uskon, että rikkaiden teollisuusmaiden tarpeisiin riittävän tehokasta koulutusjärjestelmää ei ole mahdollista järjestää ilman suurta julkisen rahoituksen osuutta. Yksityiset liiketoimintaintressit ovat tätä varten liian lyhytnäköisiä.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Kuka iskostaisi päättäjien aivoihin sen, että Suomen alueella suomalaisen oppilaitoksen antama maksullinen tutkintokoulutus ei olisi vientiä vaan sisämarkkinakauppaa. Koulutusviennistä puhuminen tämänkaltaisen maksujenperimisoikeuden tavoittelun yhteydessä on harhaanjohtavaa.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Yksi keino olisi, että Suomi tuottaisi digitaalista koulutusmateriaalia ja -ohjelmistoja (kuten pelejä) omalle alustalleen ja myisi pääsyä niihin. Tämän lisäksi se voisi pystyttää näyttötutkintopaikkoja eri puolille maailmaa, joissa pääsisi maksua vastaan näyttämään taitonsa esim. videokuvan välityksellä. Jos koe menee läpi, Suomen järjestelmä myöntää tutkinnon henkilölle.

Pekka Heliste

Yliopistot käyvät kovaa kisaa lahjakkaista oppilaista

Sen vuoksi useimmat opiskelevat ilmaiseksi

Niinpä useimmilla yksityisillä yliopistoilla rahoitus tulee muualat kuin oppilailta esim MIT vain 10 % ja sekin tulee kotimaisilta oppilailta

Toimituksen poiminnat